sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Verotukien arvo Suomessa 18 miljardia euroa

Valtion taloudellinen tutkimuslaitos kävi ensimmäistä kertaa 20 vuoteen läpi erilaiset verotuet ja löysi niitä noin 200.
Valtiovarainministeriön verotukihankkeessa kartoitettiin vuoden 2009 verolainsäädäntöön sisältyvät erilaiset verotuet. Edellinen verotukien peruskartoitus tehtiin yli 20 vuotta sitten nykyistä suppeampana.
Verotukia eli poikkeamia verotuksen normaalista perusrakenteesta löydettiin yhteensä noin 200. Niiden yhteisarvo on 17,6 miljardia euroa.
Se vastaa 10 prosenttia bruttokansantuotteesta ja 23 prosenttia verotuloista. Verotukien yhteismäärästä puolet liittyy henkilöiden tuloverotukseen ja runsas viidennes välilliseen verotukseen.
Pörssiosakkeiden luovutuksen vapautus varainsiirtoverosta ja monet energia- ja autoverotuksen huojennukset on nyt määritelty verotuiksi. Ne ovat myös ensimmäistä kertaa tarkastelussa mukana olevista verotuista suuruudeltaan merkittävimmät, yhteensä vajaat neljä miljardia euroa.
Suurimmat verotuet (Lähde: VATT)
Henkilöverotus
laskennallisen asuntotulon verovapaus2 mrd. euroa
kunnallisveron ansiotulovähennys1,4 mrd. euroa
työntekijän lakisääteisen eläkevakuutusmaksun vähennys1,3 mrd. euroa
työtulovähennys1,2 mrd. euro
oman asunnon myyntivoiton verovapaus1,2 mrd. euroa


Elinkeinoverotus
koneiden ja kaluston nopeutettu poisto346 milj. euroa


Yritysten jakaman voiton verotus
osinkoverotus370 milj. euroa


Metsäverotus
puun myyntitulon verovapaus80 milj. euroa
metsävähennys35 milj. euroa


Arvonlisäverotus
elintarvikkeiden alennettu verokanta510 milj. euroa
lääkkeiden alennettu verokanta399 milj. euroa
joukkoliikenteen alennettu verokanta220 milj. euroa
tilattujen lehtien nollaverokanta175 milj. euroa


Valmisteverotus
dieselpolttoaineen verotus883 milj. euroa
teollisuuden alempi sähköveroluokka223 milj. euroa
lämmitysmaakaasun alempi verokanta117 milj. euroa
turpeen verovapaus109 milj. euroa


Varainsiirtoverotus
pörssiosakkeen luovutuksen verovapaus2 mrd. euroa



ensiasunnon hankinnan varainsiirtoverovapaus95 milj. euroa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...