maanantai 21. helmikuuta 2011

Elopin Suomi-kierros

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop saapui heti aamusta Tampereelle, jossa 
hän tapasi yhtiön 3 000 tamperelaistyöntekijää. Iltapäiväksi hän lentää Ouluun.
Elop saapui Tampereella tummennetuin lasein varustetulla tila-autolla,
kertoi Aamulehti. Miestä ympäröi turvamiesten kaarti ja hänet kuljetettiin
nopeasti Areenan takaovelle. Parkkipaikalle jäi lauma toimittajia, jotka
turhaan odottivat Elopilta edes lyhyttä kommenttia. Nokian Tampereen
työntekijät ovat olleet kiinni Symbian-käyttöjärjestelmän kehittämisessä,
josta Nokia on luopumassa uuden, reilu viikko sitten Lontoossa julkistetun
uuden strategiansa myötä. Iltapäiväksi Elop lentää Ouluun tapaamaan
Nokian oululaisia työntekijöitä. Hän pitää työntekijöille iltapäivän aikana
kaksi erillistä tilaisuutta, joissa hänen odotetaan valottavan yhtiön tilannetta.
Työntekijöillä on mahdollisuus esittää toimitusjohtajalle kysymyksiä. 
Kalevan mukaan Oulun-vierailun tarkkaa aikataulua ei kerrota
turvallisuussyistä. Kireän aikataulun takia Elopin oletetaan lentävän
pohjoiseen yksityiskoneella. Nokian uuden strategian henkilöstövaikutukset
eivät ole vielä tiedossa. Oulussa vaikutusten pelätään olevan rajuja.

Lähde: Kauppalehti

torstai 10. helmikuuta 2011

iPhonen suojaukseen ei kannata luottaa


Lukittu Apple iPhone on nopeasti murrettavissa luovuttamaan käyttäjän salasanat eri palveluihin, kuten sähköpostiin tai jopa yritysverkkoon, väittävät Fraunhofer Institute SIT:n tutkijat.Tutkijat varoittavat, että minkään Applen iOS-käyttöjärjestelmää käyttävän laitteen salaukseen ja henkilökohtaiseen salasanaan ei voi luottaa, kun laite katoaa tai varastetaan.
Murto onnistui asentamalla iPhoneen ensin jailbreak, jolla laite saadaan ajamaan epävirallisia sovelluksia. Pääsy salasanoihin onnistui hyödyntämällä heikkoutta iOS:n turvarakenteessa.
Suojauksen keskiössä oleva salausavain oli kaivettavissa puhelimesta selvittämättä ensin salasanaa, jonka käyttäjä normaalisti naputtelee lukittuun laitteeseen. Murto vei noin kuusi minuuttia.
Applen laitteet ovat alkaneet saada kannatusta suurissakin yrityksissä osittain työntekijöiden toivomusten myötä. Samalla usko iOS:n tietoturvallisuuteen on kasvanut.
Fraunhoferin tutkijat kuitenkin väittävät, että iPhonen salaus ei tarjoa riittävää turvallisuutta, vaikka niin kuvitellaan jopa yritysten turvallisuusosastoilla.
Lähde: Taloussanomat

MeeGo-puhelimen nousu ja katoaminen

Sinne vain huhujonon jatkoksi!

Uusin tulokas Nokia-huhumyllyyn ennen yhtiön perjantaista
sijoittajapäivää lähti liikkeelle keskiviikkona. Uutistoimisto
Reuters kertoi Nokian keskeyttäneen ensimmäisen
Meego-käyttöjärjestelmää käyttävän puhelimen kehityksen
ennen julkistusta. Juttu perustuu kahteen nimeämättömään lähteeseen.
Uutistoimisto kertoo myös, että analyytikoiden mukaan Nokia
saattaa silti pian julkistaa keskeneräisen version laitteesta.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Nokia on lupaillut jo pitkään uudella
Meego-käyttöjärjestelmällä toimivista laitteista uutta asetta
kilpailuun kalliissa älypuhelimissa. Julkisuuteen vuotaneessa
uudessa sisäisessä tiedotteessa toimitusjohtaja Stephen Elop
kuitenkin sanoi, että tänä vuonna myyntiin ehtii ehkä vain yksi laite.
Reutersin uutisessa voi olla kyse vain sellaisesta melko
tavanomaisesta käänteestä, että Nokia on hylännyt suunitelmat yhden
mallin tuomisesta myyntiin ja että ensimmäinen myyntiin tuleva
Meego-laite on alkuperäisiä suunnitelmiakin vaikuttavampi laite.
Viime vuoden lopulla julkisuudessa kiersi kuvia väitetystä
Meego-laitteesta nimeltä N9 - ehkä sen suunnitelmia on vain
päivitetty. Venäläisbloggaaja Eldar Murtazin on viitannut tällaiseen
käänteeseen jo muutama viikko sitten. Tai sitten jotain suurempia
muutoksia on tulossa. Joka tapauksessa Meego näyttää tulevan
markkinoille huolestuttavan myöhässä. On hyvin todennäköistä,
että perjantaina Elopilla on jotain uutta kerrottavaa Meegon
roolista tulevaisuudessa.

Lähde: Talouselämä

Tietokoneet jäävät tabletin varjoon

Älypuhelimia ja tablet-laitteita myydään tänä vuonna enemmän 
kuin tietokoneita, ennustaa konsulttiyhtiö Deloitte.
Kuluttajat alkavat käyttää nettiä yhä useammin muilla laitteilla
kuin tietokoneilla. Sen johdosta tänä vuonna myydään
425 miljoonaa älypuhelinta ja tablet-laitetta. Tietokoneita
ennustetaan myytävän 390 miljoonaa kappaletta.
Konsulttiyhtiö uskoo, että tablet-laitteita myydään noin
50 miljoonaa kappaletta. Markkinat ovat tähän asti olleet
Applen iPad-laitteen hallitsemia, mutta kauppoihin tulee
nyt jatkuvasti uusia tarjokkaita. Yhtiö arvioi, että nämä
laitteet alkavat löytää tiensä myös yrityksiin tänä vuonna.
Yritysmyynnin osuuden odotetaan nousevan 25 prosenttiin.

Lähde: STT, Kauppalehti

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Sony Ericssonin pelikännykkä

Japanilais-ruotsalainen puhelinvalmistaja Sony Ericsson yrittää 
koukuttaa Playstation-sukupolvea uudella älypuhelimellaan.
Yhtiö julkistaa kokonaan uudenlaisen pelikännykän ensi sunnuntaina,
vain päivää ennen Mobile World Congress -tapahtuman käynnistymistä,
kertoo The Register-verkkosivusto. Playstation-pelikännykkä perustuu
Sony Ericsson Xperia-älypuhelimeen. Kännykän liukukannen alla on
täysimittainen käsipelikonsolin ohjaimisto. Xperia-puhelimen pohjana
on Androidin käyttöjärjestelmä. Sony Ericssonin mukaan puhelimen
julkistustilaisuus on nähtävissä yhtiön Facebook-sivustolla kello 20 Suomen aikaa.

Lähde: Kauppalehti

Nokia ei enää kehitä MeeGoa

Uutistoimisto Reuters kertoo ettei Nokia kehitä uutta käyttöjärjestelmä
MeeGoa, mutta ilmoittaa silti, että Nokia julkistaa Perjantaina puolivalmiin
käyttöjärjestelmän, MeeGon oli tarkoitus tuoda Nokia takaisin kalliiden
älypuhelimien markkinakärkeen.

Lähde: Iltalehti

tiistai 8. helmikuuta 2011

Anroid-sovellukset MeeGoon

Kaikki Android-ohjelmat Nokia-puhelimiin? Tällainen visio saattaa
tänä vuonna toteutua. Sveitsiläinen ohjelmistoyhtiö Myriad julkisti
tiistaina Myriad Alien Dalvik -nimisen ohjelman, jonka avulla
Googlen Android-puhelimissa toimivia ohjelmistoja voi käyttää
muissakin matkapuhelimissa. Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että
ensimmäiseksi Android-ohjelmat siirtyvät käytettäväksi Nokian
ja Intelin kehittämään Meego-käyttöjärjestelmään. Nokian
odotetaan tuovan tänä vuonna myyntiin ensimmäiset
Meego-käyttöjärjestelmää käyttävät laitteet. Niiden avulla
Nokian pitäisi saada vallattua takaisin menetettyjä asemiaan
kalliissa älypuhelimissa. Meego-laitteille olisi merkittävä
piristysruiske, jos Nokian Ovi Store -ohjelmistokaupasta
saatavien ohjelmien lisäksi myös Android-ohjelmistoja voisi
käyttää laitteissa. Vuoden vaiheessa Android-ohjelmistokaupassa
oli 200 000 ohjelmaa, kun taas Nokian Ovi Storessa on noin
30 000 ohjelmaa. Myriadin mukaan "enemmistö"
Android-ohjelmista toimii ohjelmiston avulla muissa puhelimissa.
Käyttäjälle ne näkyvät samanlaisena kuin kaikki muutkin ohjelmat.
Myriad aikoo kertoa suunnitelmistaan tarkemmin Mobile World
Congressissa ensi viikolla. Alien Dalvikia esitellään silloin
Nokian N900-puhelimessa. Uutinen voi lisätä vettä huhumyllyssä,
joka on ennakoinut lisääntyvää yhteistyötä Nokian ja Googlen
Android-käyttöjärjestelmän välillä. Ainakin teoriassa näyttää siltä,
että uuden ohjelman avulla Meego-puhelimen käyttäjä saisi nauttia
myös monista Android-puhelimen eduista.

Lähde: Talouselämä

Nokian johtoon pikkumuutoksia

Nokian johtajien vaihdokset ovat jäämässä selvästi 
vaatimattomammiksi kuin viime päivinä julkisuudessa 
pyörineessä huhumyllyssä on arvioitu, kertoo Yle Uutiset.
Yle Uutisten saamien tietojen mukaan johtokunnasta saisi
lähtöpassit ehkä vain pari henkilöä. Viikonloppuna ja
alkuviikolla esitettyjen arvioiden mukaan lähtijöitä olisi neljä,
jotka kaikki olisivat Nokian syksyllä potkut saaneen  
Olli-Pekka Kallasvuon luottohenkilöitä. Huhumylly Nokian
johtokunnassa tehtävistä johtajien vaihdoksista alkoi
viikonloppuna, kun saksalainen talousviikkolehti
Wirtschaftswoche arvioi viikonloppuna jopa neljän
suomalsijohtajan saavan potkut. Saman tyylisen arvioin esitti
yhdysvaltalainen talouslehti Wall Street Journal.
Spekulaatioissa johtokunnasta lähtijöiksi mainittiin Mary 
McDowell, Tero Ojanperä, Niklas Savander ja Kai Öistämö.
Yle kertoo, että johtokunnan laajan uudistuksen sijaan voidaan
johtajistoa uusia muualla organisaatiossa. Nokian toimitusjohtaja  
Stephen Elop kertoo yhtiö tulevasta strategiasta perjantaina
Lontoossa. Ylen mukaan uudistusesta kerrotaan Nokian sisällä
päivää aikaisemmin eli torstaina. Nokian viestintäjohtaja  
Arja Suominen kommentoi asiaa Ylelle perinteisellä tavalla,
eli ettei yhtiö kommentoi huhuja tai spekulaatoita.

Lähde: Kauppalehti

perjantai 4. helmikuuta 2011

Naapurin langaton nettiyhteys, ilmainen reitti nettiin

Toisen suojaamatonta langatonta verkkoa voi jatkossa
käyttää ilman, että siitä voitaisiin rangaista.
Eduskunta on kirjaamassa rikoslakiin, ettei internetyhteyden
muodostamista suojaamattoman wlan-verkon tai vastaavan
kautta pidetä luvattomana käyttönä. Aiemmin asia on ollut
jossain määrin tulkinnanvarainen. Sivistysvaliokunta päätti
perjantaina puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä.
Ongelmana on pidetty sitä, ettei käyttäjä voi aina tietää
varmuudella, onko suojaamaton verkko tarkoitettu
vapaaseen käyttöön vai ei. Tiedossa on yksi tapaus, jossa
oikeus tuomitsi naapurin tukiasemaa käyttäneen miehen.
Rikos oli lievä luvaton käyttö ja rangaistus vajaat 50 euroa
sakkoa. Lainmuutos siirtää vastuuta verkon suojaamisesta ¨
käyttäjälle itselleen. Jos langattoman yhteyden haluaa suojata
ulkopuolisilta, se käy kohtalaisen helposti salasanalla.

Lähde: STT, Kauppalehti

MeeGon julkaisu syksyyn?

Nokian arvellaan liittoutuvan Pohjois-Amerikassa
Windowsin kanssa.
MKM Partnersin teleanalyytikko Tero Kuittinen uskoo,
että Nokia lykkää tai on jopa peruuttanut ensimmäisen
Meego-laitteensa julkaisun, jota odotettiin tämän vuoden
toisen neljänneksen aikana. Kuittinen ennustaa, että Nokia
esittelee Meegon entistä tehokkaammalla Intel-prosessorilla
aikaisintaan ensi syyskuussa. Nyt arvellaan, että Nokia ottaa
Meegon ja Symbianin rinnalle kolmannen käyttöjärjestelmän.
Kuittisen mukaan tämä voisi olla Windows, joka tuotaisiin
Pohjois-Amerikan markkinoille. Lokakuussa julkaistulle
N8-lippulaivapuhelimelle MKM Partners ei ennusta ruusuista
tulevaisuutta vaan ennustaa sen vanhenevan odotettua
nopeammin. Samaa synkkää kohtaloa povataan E7- ja
C7-malleille.  MKM Partners ilmoittaakin olevansa hyvin
varovainen Nokian osakkeen suhteen.

Lähde: Kauppalehti

Suomalaisyritykset menevät ulkomaalais omistukseen liian aikaisin

Johtaja Risto Setälä Tekesistä luettelee ulkomuistista viime vuonna
ulkomaille myytyjä lupaavia it-alan yhtiöitä. ”Yritysten toiminta jatkuu
Suomessa, mutta yhtiöiden myynti ulkomaille on selvä uhka”, Setälä
sanoo perjantaina ilmestyvässä Talouselämä-lehden reportaasissa.
Jos ilmiö voimistuu, Suomesta uhkaa tulla hautomo, joka kehittää ja
myy hyvät ideat maailmalle ennen kuin niistä syntyy varteenotettavaa
yritystoimintaa. ”On pidettävä huolta siitä, että ulkomaiset omistajat
eivät vie yrityksiä liian varhaisessa vaiheessa pois Suomesta”, sanoo
johtaja Jari Pasanen Sitrasta. Suomestakin löytyy pääomia, etenkin
jos kansalaiset innostuisivat sijoittamaan kasvuvaiheen yhtiöihin. Tällä
hetkellä yritykset päätyvät ulkomaiseen omistukseen, koska pörssi
kotimaassa ei vedä. Pörssilistautumisia on Helsingissä viime vuosina
ollut murto-osa siitä mitä Tukholmassa. Pääomamarkkinoiden lisäksi
vikaa löytyy myös asenteista. ”Suomessa ei ole menestymisen nälkää.
Ei haluta tehdä hirveästi rahaa tai rakentaa pitkäjänteisesti teollisuutta”,
Veturi Ventures -yrityskiihdyttämön osakas Jussi Harvela sanoo.
Sama tulos käy ilmi myös tutkimuksista. Professori Erkko Aution mukaan
yrittäjävetoiset suomalaisyritykset ovat selvästi vähemmän kasvuhakuisia
kuin vastaavat ruotsalaisyhtiöt. Viime vuosien harvoja menestystarinoita
ovat Pekka Perän Talvivaara ja Mika Anttosen St1. Palvelubisneksessä
kovaan kasvuun on yltänyt Jarkko Veijalaisen 3 Step IT, Harvela listaa.

Lähde: Talouselämä

Laajakaistahintojen pudotus käy jossain vaiheessa kalliiksi

Laajakaistaliittymien hinnat ovat pudonneet rajusti vuodessa, kun
operaattorit ovat käyneet kovaan kisaan asiakkaista.
Parhaimmillaan hinnat ovat puolittuneet. Alennuksilla on kuitenkin
varjopuolensa, joka voi ajan mittaan käydä kalliiksi.

Hinnat ovat laskeneet rutkasti, vaikka alalla on vähemmän
operaattoreita. Viime kesänä viestintäkonserni Sanoma myi
Welhon DNA:lle. Lisäksi teleoperaattori Elisa myy liittymiä
enää vain vanhoille asiakkaille ja ohjaa uudet asiakkaat
alabrändinsä Saunalahden asiakkaiksi. Operaattoreiden
määrä on siis supistunut, mutta hinnat laskevat silti.
Kehittyneen teknologian lisäksi hintoja painavat alas
käyttäjämäärät. Yksittäinen asiakas maksaa vähemmän, sillä
samalla palvelulla on entistä enemmän käyttäjiä.
Asiantuntijoiden mukaan muun muassa mobiililaajakaistojen
hinnat ovat laskeneet juuri tästä syystä. Jos hinnat laskevat
tekniikan kehittyessä, niin laskevatko ne myös jatkossa?
–Hintatehokkuus kehittyy koko ajan parempaan suuntaan,
hintojen laskua ei kyllä pysty ennustamaan. Sen määrää
kulloinenkin kilpailutilanne, Castrén sanoo.

Lähde: Taloussanomat

Savon hurja unelma - savolainen sähköauto

Tuleeko seuraavaksi savolainen sähköauto? Savon Sanomat kirjoittaa,
että ensimmäinen Varkaudessa kehitelty ja European Batteries -yhtiön
litiumakuilla toimiva sähköauto ilmestyi katukuvaan tällä viikolla.
Kevyeksi nelipyöräksi rekisteröity ajoneuvo on koeajossa kevään ajan.
Sähköautojen kapallinen tuotanto voi lehden mukaan Varkaudessa, jos
odotukset täyttyvät. Ajoneuvoa on Savon Sanomien mukaan kehitelty viime
syksystä saakka Navitas Kehityksen ja European Batteriesin yhteistyönä.
Jos pienimuotoinen sarjatuotanto alkaa, se tarkoittaisi muutamaa sataa
autoa vuodessa. Päätarkoitus on saada varkautelaisia akkuja kovaan testiin.
European Batteries keräsi viime kuussa lähes 14 miljoonaa euroa uutta
pääomaa. Rahaa teolliseen mittakaavaan kurottavaan yhtiöön sijoittivat
Suomen Teollisuussijoitus Oy, Eläke-Fennia, Fennia, EM-Group ja
yksityissijoittajat.

Lähde: Savon Sanomat, Talouselämä

Liukastuminen on kallista

Joka kolmas suomalainen liukastuu talvisaikaan.
Kaatumisista aiheutuu vuosittain yli puolen miljardin euron
kustannukset, kun mukaan lasketaan sairaanhoitokulut sekä
työpanoksen ja hyvinvoinnin menetykset. Laskelmat
perustuvat Työterveyslaitoksen tutkimuksiin. Tutkimusten
mukaan joka kolmas suomalainen liukastuu talviaikaan, ja
kaatumisten takia sairaalahoitoon hakeutuu jopa 50 000
suomalaista vuosittain. Liukastumiset, kaatumiset ja
putoamiset ovat syynä myös lähes kolmannes kaikista
ilmoitetuista työtapaturmista

Lähde: Kauppalehti

torstai 3. helmikuuta 2011

Ruotsalaiset aloittavat Nordean myynnin

Ruotsin hallitus myy kolmanneksen omistamistaan liikepankki
Nordean osakkeista. Osakkeita tulee myyntiin enintään
255 miljoonaa kappaletta, mikä vastaa 6,3 prosenttia Nordeasta.
Aluksi tarjolle tulee 200 miljoonaa Nordean osaketta, mutta
määrää voidaan myöhemmin kohottaa 255 miljoonaan. Ruotsin
valtio omistaa yhteensä 19,8 prosenttia Nordeasta. –Tulot
myynnistä käytetään Ruotsin talouden vakauden tukemiseen,
valtiovelkaa vähentämällä, sanoo rahoitusmarkkinaministeri  
Peter Norman tiedotteessa. 255 miljoonan osakkeen arvo
torstain päätöskurssilla on reilut kaksi miljardia euroa. Osakkeet
on suunnattu kansainvälisille ja ruotsalaisille institutionaalisille
sijoittajille. Hinnoittelu ja tarjousmenettely selviävät perjantaina.
Nordean suurimman omistajan vakuutusyhtiö Sammon
konsernijohtaja Kari Stadigh kertoi syksyllä, että yhtiö on
halukas kasvattamaan edelleen omistusosuuttaan Nordeassa.
Omistus on hiukan yli 20 prosenttia. Nordean nimitysvaliokunta
on esittänyt Sammon hallituksen puheenjohtajan  
Björn Wahlroosin, 58, valitsemista Nordean hallituksen
puheenjohtajaksi ensi kevään yhtiökokouksessa.

Lähde: Taloussanomat

MeeGoa ei saa katsoa

Nokia suunnittelee MeeGo-käyttöjärjestelmälle uudennäköistä
käyttöliittymää. Yhtiö ilmoittaa, että ulkoasu sisältää salaisuuksia
joita ei julkaista ennen kuin on valmista. Nokia on kehittänyt
MeeGon käyttöliittymän komponentteja julkisesti avoimena
koodina. Yhtiö työstää salaisia osia nyt itsekseen. Koodi
julkaistaan yhtiön mukaan kun tämä on mahdollista – ilmeisesti
Nokian MeeGo-puhelinten julkaisun jälkeen. Komponentit
toimivat Nokian Qt-sovellusalustalla. Muut kehittäjät voivat
luoda niillä sovelluksia jotka istuvat MeeGon ulkoasuun. Yhtiö
valmistelee myös samanlaisia valmiita Qt-palikoita Symbianin puolelle.

Vähemmän avoin kompromissi

Qt:tä kehittävä Henrik Hartz toteaa yhtiön blogissa, ettei
käyttöliittymän piilottelu ole ihanteellinen ratkaisu. Se on
kuitenkin hänen mukaansa välttämätöntä, sillä tietyt
MeeGo-alustan ominaisuudet täytyy pitää salassa.
Quim Gil Nokialta on kommentoinut, että Nokia kehittää
MeeGolle käyttöliittymän lisäksi kokonaista kerrosta omia
sovelluksia. Sovellukset sidotaan yhtiön palveluihin, eivätkä
ne ole avointa koodia toisin kuin MeeGo itse. Kehittäjä
Sebastian Kügler toteaa blogikommentissaan, että salailu saa
Nokian ulkopuolella olevat tuntemaan itsensä toisen luokan
kansalaisiksi. Espen Riskedal Nokialta puolestaan epäilee,
ettei yhtiön markkinoinnissa oikein ymmärretä kuinka
avointa koodia tulee tehdä.

Lähde: Talouselämä

Metso tarjoaa maistuvan osingon

Konepajayhtiö Metso yllätti odotuksia korkeamman osingon johdosta.
Metson hallitus ehdottaa osingoksi viime vuodelta 1,55 euroa
osakkeelta, kun analyytikot olivat ennustaneet osingoksi
1,00 euroa osakkeelta. Edellisvuodelta Metso maksoi
0,70 euron osingon per osake. -Hallituksen osinkoehdotus,
1,55 euroa osakkeelta kertoo vakaasta taloudellisesta
asemastamme, mutta myös luottamuksestamme Metson
tulevaan kehitykseen. Samanaikaisesti säilytämme vahvan
taseen, jotta voimme kehittää Metsoa eteenpäin, Metson
toimitusjohtaja Jorma Eloranta totesi tiedotteessa.
Yhtiö arvioi, että tänä vuonna liikevaihto kasvaa yli 10 prosenttia.
Kauppalehti kertoi maanantaina, että Metson yllätysmomentti
kiteytyy mahdollisen ohjeistuksen nostamiseen sekä odotettua
muhkeampaan osinkoehdotukseen. -Metsolta on syytä odottaa
hyvää osinkoa. Yhtiön tase on hyvässä kunnossa, joten sitä on
varaa purkaa, sanoo seniorianalyytikko Pekka Spolander
Pohjola Pankista kertoi Kauppalehdelle.

Lähde: Kauppalehti

Ivana Helsingin kankaat Piiroisen kalusteisiin

Suomalainen kalustevalmistaja Piiroinen aloittaa yhteistyön 
designyritys Ivana Helsingin kanssa.
Yhteistyön myötä muutamia Piiroisen tuoli- ja pöytämalleja
saa Ivana Helsingin kuoseissa. Aluksi uutuustuotteet on
suunnattu julkisiin sisustuskohteisiin, mutta tuotteet ovat
myöhemmin tarjolla yksityisasiakkaille. Printtejä sovelletaan
kalusteissa siten, että se ei pääse kulumaan käytössä. Lasikuitua
hyödyntävissä Flakes-kalusteissa printti upotetaan lasikuidun
sisään, And-tuoleissa printti puolestaan kuumapuristetaan
melamiinikalvon alle. Yritysten ensimmäinen yhteisesiintyminen
on Tukholman huonekalumessuilla ensi viikolla.

Lähde: Kauppalehti

Pfizer sulkee Iso-Britannian laboratorion

Yhdysvaltainen lääkeyhtiö Pfizer sulkee Isossa-Britanniassa olevan 
tutkimuskeskuksensa, jonka tunnetuin tuote on erektiolääke Viagra.
Sulkemisen yhteydessä työttömiksi jää 2 400 ihmistä. Yhtiön
mukaan valtaosa Sandwitchissa sijaitsevan laboratorion
työväestä on "tarpeetonta". Laboratorio on toiminut yli 50 vuotta.
Sandwitch sijaitsee Kentin kreivikunnassa. Sulkemisesta
uutisoinut Finacial Times -lehti kommentoi päätöstä myrkyllisesti.
Lehti pitää sulkemista muun muassa häpeällisenä.
Sitä pidetään myös shokkina koko Britannian tutkimus- ja
biotekniikkayhteisölle, jonka on odotettu nousevan yhdeksi
toipuvan talouden vetojuhdista. FT luonnehtiikin lopettamista
pahaksi iskuksi sekä nykyiselle että edeltävälle brittihallitukselle,
jotka ovat yrittäneet vahvistaa Britanniassa juuri terveyteen
liittyvän tutkimuksen asemaa. Sulkeminen on osa Pfizerin
suurempaa päätösten sarjaa.  Sillä yhtiö siirtää yhä isomman
osan koko ajan kutistuvista tutkimus- ja tuotekehitystoiminnoista
takaisin Yhdysvaltoihin. Ikäväksi Britannian kannalta lopettamisen
tekee se, että päätöksen teki vasta syksyllä yhtiön johtoon astunut
skotlantilainen Ian Read. Hän painottaa, ettei päätös ole
minkäänlainen kannanotto Britannian tieteen tasoon.
Britanniassa Pfizer on kahdentoista eniten tutkimukseen pääomia
sijoittavan yhtiön joukossa ja suurin ei-brittiläinen yhtiö.

Lähde: Kauppalehti

Hesburger-yrittäjä osti pienpuhdistamon

Salmela-Yhtiöt on ostanut jätevesien pienpuhdistamoja 
valmistavan Clewer Oy:n, johon Heikki Salmela jo 
aiemmin sijoitti suurin odotuksin.
Parhaiten Hesburger-liiketoiminnastaan tunnettu
Salmelan perhe on ostanut Salmela-Yhtiöihin
ympäristöteknologia-alalla toimivien Clewer Oy:n
ja Clewer Markkinointi Oy:n koko osakekannat.
Clewer on ollut tuotekehitystä tekevä yritys. Se
on kehittänyt jätevedenpuhdistusmenetelmän,
joka perustuu uudenlaiseen niin kutsuttuun
pyöriväpetiseen reaktoriin. Teknologia soveltuu
myös pientaloja suurempiin kohteisiin.
Käyttökohteita ovat muun muassa
autonpesujärjestelmien vedenkierrätys,
kalankasvattamot, maitotilat, pesulat ja
elintarviketeollisuus. Clewer kuului ennen kauppaa
Pineline-konserniin. Heikki Salmela oli jo
entuudestaan yhtiössä sijoittajana. Syyskuussa  
 Kauppalehden haastattelussa hän kuvasi
sijoitustaan potentiaaliseksi pikku-Nokiaksi.
- Teemme tuotteita varastoon, jotta voisimme
vastata kasvavaan kysyntään, kun saamme
tuotteemme tunnetuksi, hän totesi tuolloin.
Salmela-Yhtiöt aikoo panostaa voimakkaasti
teknologian kansainvälistämiseen. Clewerillä on
Yhdysvalloissa tytäryhtiö, joka keskittyy
Pohjois-Amerikan markkinoihin, sekä osakkuusyhtiö
Espanjassa, joka toimii Etelä-Euroopassa, Etelä- ja
Väli-Amerikassa sekä Arabian niemimaalla.
Clewer siirtää Suomen-toimintansa Turun Biolaaksoon.

Lähde: Kauppalehti

Naiset olkaa röyhkeämpiä

Naisekonomi tienaa 13 prosenttia mieskollegaansa vähemmän.
Suomen ekonomiliiton (Sefe) julkistaman palkkatasotutkimuksen
mukaan ekonomien keskiarvopalkka oli viime vuonna 5 278 euroa
kuukaudessa.Tienesteissä on nousua 50 euroa. Naisekonomien
palkat ovat yhä miehiä pienempiä. Sefen viestintäjohtaja  
Eeva Riittinen-Saarnon mukaan nainen tienaa 13 prosenttia
miestä vähemmän. -Kannustamme nuoria (naisia) röyhkeyteen.
Miehet osaavat pyytää yleensä jopa 500 euroa enemmän
palkkaa kuin naiset, Riittinen-Saarno sanoo päivän Kauppalehdessä.
Vastavalmistunut ekonomi saa tutkimuksen mukaan 2 720 euron
kuukausiliksaa. Se on 30 euroa vähemmän kuin vuonna 2009.

Lähde: Kauppalehti

Tänään osavuosituloksensa ilmoittanut TeliaSonera etsii uudelaisia osaajia

Tänään osavuosituloksensa julkaissut telekonserni TeliaSonera
antoi ennakkoilmoituksen tulevista väen vähennyksistä. Yhtiö
aikoo vähentää 800 työpaikkaa. Suomesta työt loppuvat 165
osaajalta. Samaan aikaan TeliaSonera ilmoitti palkkaavansa
200 uutta työntekijää. Soneran viestintäjohtaja
Ahti Martikainen sanoo yhtiön palkkaavan osaajia, joita ei
tällä hetkellä ole yhtiön palveluksessa. –Tarvitsemme uudenlaisia
ip-osaajia, Martikainen kertoo. Termi viittaa internetpohjaisten
verkkojen asiantuntijoihin. Martikainen laskee, että Suomeen
näitä osaajia palkataan parikymmentä. Suomen nykyisistä
toiminnoista Sonera aikoo vähentää 165 työpaikkaa. Martikaisen
mukaan vielä ei ole tiedossa, mistä yksiköistä ja toiminnoista
väkeä aiotaan karsia. Yt-neuvottelujen käynnistämisestä ja
aikataulusta ei ole myöskään päätöstä. Martikaisen mukaan
vähennykset ovat tarkoitus tehdä kesäkuun loppuun mennessä.

Lähde: Taloussanomat
 

TeliaSonera vähentää 800 työntekijää

Australian hirmumyrsky Yasi tuhosi banaanin ja sokerin

Australian koillisosiin iskenyt hirmumyrsky Yasi on tuhonnut alueen
sokeriruoko- ja banaanisatoa. Yasi on saattanut tuhota puolet
sokerisadosta keskeisillä sokerintuotantoalueilla Queenslandissa.
Tämä tarkoittaisi, että noin 15 prosenttia maan sokerisadosta olisi
tuhoutunut. Alustavien arvioiden mukaan sokerintuottajien tappiot
nousevat 500 Australian dollariin. Sokerifutuurit nousivat eilen
Yhdysvalloissa neljä prosenttia korkeimmilleen kolmeen
vuosikymmeneen. Australian sokeriruo'on viljelijöitä on koeteltu
viime aikoina, sillä viime vuonna maa tuotti heikoimman sadon
20 vuoteen pitkittyneiden sateiden takia. Viime vuonna
Australiassa korjattiin 27,4 miljoonaa tonnia sokeriruokoa, kun
normaali vuosisato on yli 33 miljoonaa tonnia. Australia on
maailman kolmanneksi suurin raakasokerin viejä, ja se vie
sokeria esimerkiksi Japaniin ja Indonesiaan. Hirmumyrsky
on tuhonnut myös Queenslandin banaanisatoa. Esimerkiksi
Innisfailissa ja Tullyssa koko sadon, mikä vastaa suurinta
osaa Australian banaanintuotannosta. Nautakarjan menetykset
ovat vielä epäselviä, sillä karjankasvattajat olivat siirtäneet
karjaa turvallisemmille alueille. Australia on maailman toiseksi
suurin naudanlihanviejä Brasilian jälkeen. Nautakarjasta
44 prosenttia kasvatetaan Queenslandissa.

Lähde: Taloussanomat

Keskon liikevaihto kasvoi

Kauppakonserni Keskon loka–joulukuun liikevaihto kasvoi ja
liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä parani. Osakekohtainen
tulos kuitenkin heikkeni vuodentakaiseen verrattuna.
Yhtiö kertoo kannattavuuden parantuneen kaikilla toimialoilla.
Keskon hallitus esittää osinkoon selvää korotusta.
Osinkoesitys on 1,30 euroa osakkeelta edellisvuoden 
0,90 euron sijaan. Keskon liikevaihto kasvoi loppuvuonna 
reilut seitsemän prosenttia eli 2,15 miljardista eurosta 
2,31 miljardiin euroon. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 
parani 81 miljoonaan euroon 68 miljoonasta eurosta.
Voitto ennen veroja oli 87 miljoonaa euroa, kun se oli
vuotta aiemmin 116 miljoonaa euroa. Laimennettu
osakekohtainen tulos oli 0,59 euroa. Viime vuonna
vastaavaan aikaan se oli 0,73 euroa.



Lähde: Taloussanomat

Suomalaissahat kärsivät Egyptin kriisistä

Sanoman maakuntalehtien mukaan suomalaissahat ovat 
peruneet puutavaratoimitukset Egyptiin.
Egyptin levottomuudet näkyvät jo kotimaisessa
sahateollisuudessa. Sanoman maakuntalehtien
mukaan suomalaiset sahat eivät toistaiseksi
toimita puutavaraa Egyptiin. Etelä-Saimaa,
Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat
uutisoivat, että tuotantoa voidaan jopa
rajoittaa, jos kriisi pitkittyy. Metsäteollisuuden
toimialapäällikön Aila Janatuisen mukaan
Egyptin satamat, tulli eivätkä pankit toimi.
Viime vuonna tammi-marraskuussa yli neljännes
Suomen sahatavaran viennistä meni Pohjois-Afrikkaan.

Lähde: Kauppalehti

TeliaSonera vähentää työntekijötä

Kolme kuukautta aikaisemmin TeliaSoneran toimitusjohtaja 
uskoi hevoskuurin olevan ohi.
Ennätystuloksestaan raportoinut TeliaSonera ilmoitti torstaina
vähentävänsä henkilöstä noin 800 työntekijällä. Ruotsissa
vähennystarve on 640, Suomessa 165 työntekijää.
Vielä kolme ja puoli kuukautta sitten teleyhtiön ruotsalaisella
toimitusjohtajalla Lars Nybergillä oli eri ääni kellossa.
Toimitusjohtaja uskoi tuolloin, että saneerausohjelmia ei
tulla enää käyttämään. -Olemme korjanneet
kustannusrakennetta todella paljon Suomessa ja Ruotsissa.
En usko, että olemme enää kaukana tavoitteesta. Meidän
on jatkettava kustannusten tarkkailua, mutta en odota mitään
sellaisia ohjelmia, joita meillä oli kaksi vuotta sitten, Nyberg
ilmoitti Kauppalehdessä.

Lähde: Kauppalehti

Vauhdikas pörssipäivä luvassa tänään

Tuloskauden toinen viikko huipentuu torstaina.
Tuloksiaan julkistavat torstaina yhteensä yhdeksän pörssiyhtiötä.
Osinkoyllätystä on povattu muun muassa Metsolle, jonka tulos
julkaistaan puolilta päivin. Maailmantalouden vauhdittumisesta
hyötyvät lastinkäsittelykonserni Cargotec sekä nostolaitevalmistaja
Konecranes raportoivat myös tuloksistaan. Muita tulosjulkistajia
ovat tulosvaroituksen antanut ympäristönhuoltoon ja kiinteistöjen
ylläpitoon erikoistunut Lassila & Tikanoja, teräsyhtiö Rautaruukki,
kiinteistösijoitusyhtiö Sponda, kauppakonserni Kesko,
urheiluväline- ja ulkoiluvaatevalmistaja Amer Sports sekä
teleoperaattori TeliaSonera. Perjantaina on luvassa tuloksia
kiinnostavista yhtiöistä, kuten lentoyhtiö Finnairista, rakennusyhtiö
YIT:stä sekä öljynjalostaja Neste Oilista.

Lähde: Kauppalehti

Kone on pitkän aikavälin menestystarina

Kauppalehden Optiossa julkaistussa selvityksessä Kone 
luonnehditaan pitkän aikavälin menestystarinaksi.

Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta on Suomen
paras yritysjohtaja. Hän vei toisen kerran peräkkäin
ylivoimaisen voiton Kauppalehden lukijapaneelille
viime vuoden lopulla tehdyssänettikyselyssä.  Parina
viime vuotenaniin Alahuhta kuin Konekin ovat
keränneet lähes kaiken tunnustuksen, mitä on ollut tarjolla.
Torstaina ilmestyneessä Optiossa julkaistussa selvityksessä
Konetta luonnehditaan pitkän aikavälin menestystarinaksi
ja sen tulosvauhtia lähes nokialaiseksi. Tulospainotteisuuden
ohella kyselyyn vastanneet kiittivät toimitusjohtaja
Alahuhdan inhimillistä johtamiskulttuuria ja kykyä motivoida
ja ottaa henkilöstö huomioon kilpailijoita paremmin.

”Hän on asiallinen ja vaatimaton mies, joka ei hehkuttele
ja röyhistele rintaansa, vaikka aihetta olisikin.”

Lähde: Kauppalehden lukijapaneeli

Kehittäjä: "Anroid tulee häviämään MeeGolle"

Kokenut sovelluskehittäjä Aki Siltamies uskoo Nokian Meegon olevan
Androidia parempi alusta matkapuhelimiin. Espanjassa yhtiötään johtava
Siltamies kertoo yhtiönsä kehittäjien tutkineen Meegon todella tarkkaan.
Tulokset ovat olleet vakuuttavia. –Meego avaa sovelluskehittäjille
enemmän mahdollisuuksia kuin Android. Sen rajapinnat eli API:t ovat
avoimempia. Koska Nokia kehittää Meegoa siruvalmistaja Intelin kanssa,
siitä tulee oletusarvoisesti myös nopeampi, Siltamies perustelee.
Siltamies ja Olli Rissanen pyörittävät yhdessä Azetti nimistä firmaa.
Jolla on Madridissa yli miljoonan euron liikevaihto. Bisnestä on
50 maassa ja koodaajia parikymmentä. Yhtiö keskittyy
kuluttajasovellusten sijasta operaattoreiden ja yritysten
puhelinsovelluksiin.

Push-to-talk

Siltamies uskoo vakaasti että Nokialla on vielä mahdollisuuksia
Android-rynnäkköä vastaan. –Hyppäämme heti Meegon kelkkaan, kun
se saadaan valmiiksi, hän kertoo. –Nokialla on tosin jumalaton kiire.
Androidin vyöry sovelluspuolella on järisyttävä. Vaikka Meego olisi
kuinka hyvä, markkinavoima nämä asiat lopulta ratkaisee. Sovelluskehittäjä
menee sinne, missä kauppa käy. Azettilla on masentavia kokemuksia
Nokiasta. Yhtiö yritti tehdä lisäohjelmaa pikapuheluiden eli push-to-talkin
aikaansaamiseksi. Nokia itse on poistanut pikapuhelut osasta uusia
mallejaan, joten ulkopuoliselle ratkaisulle olisi tarvetta.
–Asioiden hoito oli loputonta keskustelua. Vellominen kesti lopulta pari
vuotta. Elefanttiorganisaatio, Siltamies kuvaa.
Kun homma ei parissa vuodessa edennyt, katse kääntyi Androidiin.
–Kehittäjäympäristö oli aivan toista maata. Työ oli yksinkertaista,
ja tukea löytyi heti.

MeeGo tai ei mitään

Siltamiehen arvion mukaan Nokian viivästykset Meegon kanssa
johtuvat organisaation jähmeydestä. Kuppikunnat keskustelevat
loputtomiin, eivätkä asiat etene. Intelin hän uskoo olevan
Meegossa täysillä mukana, joten siltä puolelta viivästyksiin on
turha hakea syyllistä. Pitäisikö sitten ottaa Symbianin tilalle Anroid?
–Ei Nokialla ole muuta vaihtoehtoa kuin MeeGo, Siltamies sanoo.
Siltamies oli töissä Nokialle vuoteen 1993. Hän siirtyi sieltä Ericssonille,
kunnes oli perustamassa Azettia yhdessä espanjalaisoperaattori
Telefonican ex-johtajien kanssa vuonna 2000. Azetilla on toimisto
Madridin lisäksi Panamassa ja Hongkongissa.

Lähde: Kauppalehti

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Egyptin tilanne nostaa öljyn hintaa edelleen

Egyptin aiheutti  tilanteensa takia jatkuvaa levottomuutta öljymarkkinoilla
tiistaina.

Pohjanmeren öljynlaadun Brentin hinta on pysytellyt koko alkuviikon
ajan yli sadassa dollarissa tynnyriltä, eli ylimmällä tasolla sitten
lokakuun 2008 jälkeen. Hinta liikahti kuitenkin hieman alaspäin
maanantaista. Keskiviikkona Brentin tynnyrihinta oli yli 101,60 dollaria.
Öljyn hintaan aiheuttavat nousupaineita lähinnä pelot kriisin
laajenemisesta muihin öljyntuottajamaihin. Öljytoimituksia haittaisi
myös Suezin kanavan kautta kulkevan rahtiliikenteen keskeytyminen,
mutta sitä pidettiin tiistaina epätodennäköisenä. Suezin läpi kulkee
päivittäin arviolta kaksi miljoonaa tynnyriä öljyä. Tunnelmia on
rauhoittanut myös kansainvälinen energiajärjestön IEA:n arvio,
ettei öljymarkkinoilla vielä ole näkyvissä minkäänlaista hätää.
IEA vaati kuitenkin öljyntuottajamaiden järjestöltä Opecilta
”joustavuutta” siinä tapauksessa, että tilanne kärjistyy ja öljystä
alkaa olla pulaa.

Lähde: Kauppalehti

Amerikkalainen kuljetusjätti povaa ennätysvuotta

Maailman suurimman pakettijakeluyrityksen United Parcel 
Servicen (UPS) pääjohtaja Scott Davis ennusti tiistaina, että 
yhtiö tekee vuonna 2011 ennätystuloksen.
Positiivisten näkymien pitäisi olla hyvä uutinen koko
maailmantalouden elpymisen kannalta, sillä vilkastuva
kansainvälinen kuljetuskysyntä tavallisesti kielii talouden
yleisestä piristymisestä. United Parcel Serviceä ja sen
kilpailijaa FedExiä pidetään sijoittajapiireissä hyvinä
ennusmerkkeinä maailmantalouden suunnasta. UPS
odottaa, että sen osakekohtainen tulos kasvaa
16–22 prosenttia 4,12–4,35 dollariin vuonna 2011
edellisestä vuodesta. Tässä tapauksessa yhtiö ylittäisi
edellisen tulosennätyksen, jonka se teki vuonna 2007.
Pääjohtaja Scott Davis ilmoitti tulosraportissa olevansa
”rohkaistunut mahdollisuuksista, joita yhtiö näkee
vuonna 2011, kun se jatkaa levittäytymistään kehittyville
markkinoille”. –Kaiken kaikkiaan olemme melko
optimistisia maailmantaloudesta vuoden 2011 osalta
Davis totesi sijoittajapuhelussa raportin julkistamisen jälkeen.
UPS raportoi tiistaina selvästi parantuneesta loka-joulukuun
tuloksesta, joka ylitti analyytikoiden odotukset. Myös
liikevaihto kasvoi. Yhtiön osake nousi 4,1 prosenttia
74,55 dollariin New Yorkin pörssissä tiistaina.

Lähde: Kauppalehti

tiistai 1. helmikuuta 2011

Uusi isäntä Finnairille

Ilmarisen Sailas (kuvassa) on nousemassa lentoyhtiön 
hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.
Lentoyhtiö Finnairin hallituksen puheenjohtaja Christoffer 
Taxell ei jatka seuraavalle kaudelle. Finnairin yhtiökokouksen
nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen jäsen Harri Sailas
valittaisiin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Uudeksi
hallituksen jäseneksi on nousemassa Kemiran toimitusjohtaja  
Harri Kerminen. Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen
jäsenistä Elina Björklund, Sigurður Helgason, Satu Huber,
Ursula Ranin, Harri Sailas, Veli Sundbäck ja Pekka 
Timonen valittaisiin uudelleen tehtäviinsä.

Lähde: Kauppalehti

Nokia, siirry Anroidiin!

Tutkimusyhtiö Morningstarin mukaan Nokian pitäisi 
pikimmiten luopua Symbian-käyttöjärjestelmästään ja 
siirtyä Android-puhelinten valmistajaksi.
-Symbian ei ole nähdäksemme koskaan tuonut Nokialle
merkittävää etua, Morningstar kirjoittaa katsauksessaan.
Yhtiön voima on ennemminkin perustunut tuotannon
skaalaetuihin, jakeluun ja brändiin. -Jos Nokia tulisi
Android-markkinalle, se pystyisi hyödyntämään näitä
ominaisuuksiaan nykyistä paremmin -Jos vain nämä
vahvuudet ovat ennallaan kahden vaikean vuoden
jälkeen, Morningstar sanoo.

Android painaa hintoja alaspäin

Vaikka Nokian älypuhelinten myynti onkiin noussut
rajusti, yhtiö menettää asemaansa. Kalliiden puhelimien
markkinointiosuuksia nyhtävät niin iPhonen kuin
Android-puhelimien valmistajat. Paine pudottaa hintoja
on Morningstarin mukaan kova. Siitä vastaavat etenkin
Android-puhelimien valmistajat.

Lähde: Kauppalehti

Applen yliote lipsuu tablet-markkinoilla

Motorolan Xoom-tablet
Amerikkalainen Apple hallitsee edelleen tablet-markkinoita, mutta Googlen Android-käyttöjärjestelmään perustuvat laitteet 
kasvattivat myyntiään voimakkaasti loka-joulukuussa, laskee Bostonissa päämajaansa pitävä tutkimusyhtiö Strategy Analytics (SA).
Strategy Analyticsin analyytikon Peter Kingin mukaan maailmanlaajuiset tablet-toimitukset kasvoivat loka-joulukuussa 120 prosenttia lähes kymmeneen
miljoonaan kappaleeseen edellisen vuosineljänneksen
4,4 miljoonasta. Applella on kuitenkin vahva dominanssi laitteissa, sillä iPadeja toimitettiin neljännellä
vuosineljänneksellä 7,3 miljoonaa kappaletta. –Applen
markkinaosuus loppuvuodesta oli vakuuttavat 75,3 prosenttia,
mutta osuus lipesi kovenevan Android-kilpailun takia 95,5
prosentin huipusta, jossa se oli heinä-syyskuussa, muistuttaa King.
Androidin markkinaosuus kasvoi loppuvuonna 2,3 prosentista lähes
22 prosenttiin. Android-laitteiden 2,1 miljoonan kappaleen
toimitusmäärää vauhditti erityisesti Samsungin Galaxy Tab.
Samsung on markkinoinut laitettaan voimakkaasti kymmenissä maissa.
SA:n mukaan valmistajat pitävät Androidista, sillä ”kulut ovat pienet
ja YouTuben ja Google Mapsin kaltaiset mediasisällöt ovat vastustamattomia”.
SA odottaa Androidin kasvattavan globaalia tablet-markkinaosuutta
vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla. –Useita malleja lukuisilta
valmistajilta on tulossa kauppojen hyllyille, näistä yksi on
Motorola Xoom. Tablet-laitteiden kasvava kanta tekee Androidista
yhä kiehtovamman alustan mediakehittäjille Yhdysvalloissa ja maailmalla.
USA oli selvästi maailman isoin tablet-markkina neljänneksen aikana.
USA on markkina, jota yhdelläkään suurella valmistajalla ei ole varaa
sivuuttaa, korostavat SA:n analyytikot. Toki yksi kysymys on tekeekö
Nokia tabletin? Nokia on matkapuhelinvalmistaja, mutta niin on Motorolakin.
Motorolan Xoom ilmestyy 17.2.2011 se jää nähtäväksi miten se onnistuu.

Lähde: Kauppalehti
Kuva: Buzzingup.com