tiistai 9. marraskuuta 2010

Suomalainen pihistelee sittenkin joululahjoista

Euroopan kansalaiset käyttävät jouluhankintoihin viimevuotista vähemmän rahaa. Suomalaisetkin säästävät, mutta ovat muuten Euroopan toiveikkainta väkeä.
Asiantuntijaorganisaatio Deloitte on kysynyt 19 maan jouluhankinnoista 13 kertaa. Suomi oli nyt ensi kertaa mukana.
Eurooppalaiset karsivat joulurahoistaan keskimäärin 2,5 prosenttia.
Suomalaiset aikovat käyttää 2,1 prosenttia vähemmän rahaa kuin vuosi sitten. Eniten tingitään lahjoista, vähiten jouluruoasta.
Suomalaiset ostavat lahjoja, ruokaa ja joulunajan viihdykettä 650 eurolla.
Deloitten tutkimus antaa päinvastaisen viestin suomalaisten rahankäytöstä kuin Suomalaisen työn liiton viime viikolla julkaisema selvitys.
Suomalaisen työn liiton mukaan suomalaiset käyttävät jouluun rahaa viidenneksen enemmän kuin viime vuonna.
Deloitte perustelee omaa näkemystään sillä, että sen tutkimus on laajempi. Se myös kertoo kaupan näkymistä pidemmältä ajalta ja laajemmin.
Kreikka säästää eniten
Eniten hankintojaan karsivat kreikkalaiset, jotka käyttävät jouluun 21 prosenttia vähemmän kuin ennen.
Talouden kasvusta jo nauttivat saksalaiset, luxemburgilaiset ja sveitsiläiset aikovat ostaa jouluiloa viimevuotista enemmän.
Suomalaisten mieluisimmat lahjatoiveet ovat käteinen ja lahjakortit. Silti me annamme lahjaksi eniten kirjoja ja suklaata.
Suomalaiset ovat Euroopan toiveikkaimpia ensi vuoden taloustilanteen arvioinnissa. Joka neljäs suomalainen uskoo maan talouden olevan jo kasvussa, kun Euroopassa näin arvelee joka kymmenes.
52 prosenttia suomalaisista uskoo työpaikkansa olevan turvattu ensi vuonna. Luku on selvityksen korkein. Muissa maissa keskimäärin 44 prosenttia vastaajista uskoo varmaan työpaikkaan.
Deloitten tutkimukseen vastasi yli 20 000 ihmistä, 600 heistä oli Suomesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...