torstai 31. tammikuuta 2013

ZTE Blade C on halpa Jelly Bean


Kiinalainen ZTE jatkaa Suomessakin menestystä kerännyttä Blade-sarjaansa uudella tulokkaalla, joka on nimeltään Blade C. Mallisarjan perinteitä kunnioittanen kyseessä on edullisemman hintaluokan puhelin, joka ei pullistele ominaisuuksilla tai tehoilla. Se keskittyy toimittamaan älypuhelinominaisuudet huokeaan hintaan. ZTE Blade C on malliston ensimmäinen jäsen Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmällä. Puhelin rakentuu gigahertsin MediaTek MTK 6577 -tuplaydinsuorittimen, 512 MB:n RAM-muistin ja neljän tuuman kosketusnäytön (800 x 480 pikseliä) ympärille. Takaa löytyy kolmen megapikselin kamera ja sisäistä tallennustilaa on tarjolla neljä gigatavua. Akussa on tehoa 1600 milliampeerituntia. Kooltaan Blade C on 124 x 64 x 11 millimetriä. Uutuus on jo myynnissä Kiinassa, jossa sen hinta on asettunut 84 euron tuntumaan. ZTE ei ole vielä paljastanut, milloin laite nähdään Euroopassa.
Lähde: UnwiredView

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Nokia aloitti WP 7.8 päivitykset/BlackBerry 10

Huhut osuivat tällä kertaa oikeaan. Nokia kertoo virallisessa blogissaan, että Windows Phone 7.8 -päivityksen jakelu Lumia 510-, Lumia 610-, Lumia 710-, Lumia 800- jaLumia 900 -puhelimille on käynnistynyt. Päivityksen pitäisi olla kaikkien saatavilla helmikuun loppuun mennessä. Windows Phone 7.8 tuo Nokian ensimmäisen sukupolven Lumioihin Windows Phone 8:sta tutun kotinäkymän, jota on mahdollista personoida aikaisempaa monipuolisemmin tapahtumaruuduilla ja niiden väreillä. Lisäksi lukitusnäkymään on saatavilla automaattisesti vaihtuvat Bing-taustakuvat. Oman puhelimen päivittäminen hoidetaan tietokoneella Zune for PC- tai Windows Phone app for Mac -sovelluksen kautta. Päivityksen saatavuudesta laite ilmoittaa automaattisesti.

Lähde: Mobiiliblogi(Nokia)

BlackBerry 10 esittely Mobiiliblogin sivulla

Samsung Galaxy Expressissä on LTE-tuki


Korealainen Samsung jatkaa Galaxy-mallistonsa laajentamista. Viime kuukausien aikana julkistetut Galaxy Grand, Galaxy S II Plus ja Galaxy Xcover 2 saavat nyt rinnalleen Galaxy Expressin. Valmistajan mukaan se tarjoaa loistavan suorituskyvyn, helpon käytettävyyden, nopeat verkkoyhteydet sekä hyvän akkukeston. Kovat lupauksensa uutuus pyrkii lunastamaan 1,2 gigahertsin tuplaydinsuorittimella, gigatavun RAM-muistilla, tuella LTE-verkkoyhteyksille (800/900/1800/2600) ja Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmällä. Puhelimen toimintoja hallitaan 4,5 tuuman Super AMOLED Plus-kosketusnäytöltä, jonka tarkkuus on 800 x 480 pikseliä. Puhelimen muita ominaisuuksia ovat viiden megapikselin takakamera, 1,3 megapikselin kamera etupaneelissa, A-GPS, GLONASS, Bluetooth 4.0, WiFi, NFC ja MHL. Muistikortilla laajennettavissa olevaa tallennustilaa löytyy kahdeksan gigatavun verran. Akussa riittää potkua 2000 milliampeerituntia. Muotoilullisesti Galaxy S III:n linjoilla jatkava Galaxy Express on kooltaan 132,2 x 69,1 x 9,3 millimetriä. Puhelin painaa 139,1 grammaa. Valmistaja jätti paljastamatta uutuuden saatavuus- sekä hintatiedot.
Lähde: Samsung

Nokia luotetuin Intiassa

Jo kolmas kerta peräkkäin, kun Nokia saavutti ykkösaseman Intian luotetuimpana brändinä.
Nokia säilytti paikkansa kolmatta vuotta peräkkäin Intian luotetuimpana brändinä tutkimusyritys Trust Research Advisory vuosittaisen bränditutkimuksen mukaan. Nokian kilpailija Samsung oli maan toiseksi luotetuin brändi ja Sony kolmas. Yllätyksenä neljänneksi kiipesi saksalainen automerkki BMW, joka nousi peräti kaksikymmentä pykälää viime vuodesta. Intialainen monialayritys Tata puolestaan putosi viime vuoden kakkospallilta viidennelle sijalle. Intialaiset kaupanjätit kuten Godrej ja Reliance pitivät pintansa myös tänäkin vuonna, sijoittuen top kymmeneenn. Raportti kattaa noin 11 000 Intian tunnetuinta brändiä ja siihen haastateltiin yli 2500 vaikuttajahahmoa. Tutkimuksessa kysyttiin brändin kilpailukyvystä, kunnioituksesta, sen vastuullisuudesta sekä yrityksen imagon empaattisuutta. Nokian vahvuus Intiassa on halpapuhelimissa, jossa suomalaisfirmalla on maassa markkinajohtajuus. Intialaisten mielestä Nokian brändiin voi luottaa puhelimen ostopäätöstä tehdessä. Lisäksi Nokialla on tunnettu ja laaja jälleenmyyjien verkosto maassa.

Lähde: Kauppalehti

tiistai 29. tammikuuta 2013

Nokia pitää lehdistötilaisuuden 25.helmikuuta - Mitä julkistetaan?

Nokia on aloittanut kutsujen lähettämisen Barcelonassa 25. helmikuuta järjestettävään lehdistötilaisuuteen. Kyseinen päivä on lähtölaukaus Mobile World Congress 2013 -messuille, joiden odotetaan tuovan mukanaan paljon mielenkiintoisia mobiilialan julkistuksia. Nokia esitteli viime vuonna messuilla paljon puhetta herättäneen 808 PureView -kamerapuhelimen, jonka valmistaja hiljattain kertoi jäävän viimeiseksi Symbian-pohjaiseksi laitteeksi. Tämän vuoden tapahtuman odotetaan Nokian osalta luonnollisestikin pyörivän Lumian ja Windows Phonen ympärillä. Villeimmissä huhuissa Nokian on jopa arveltu esittelevän ensimmäisen tablettinsa. Se tulisi perustumaan Windows RT -käyttöjärjestelmään.
Helmikuun loppu saattaa tuoda tulleessaan myös Windows Phone -pohjaisen seuraajan 808 PureView -puhelimelle. Huhut kyseisestä puhelimesta levisivät verkkoon viime viikolla. Niiden mukaan Nokia työstäisi EOS-koodinimellistä laitetta, jossa olisi päivitetty versio 808 PureView -mallin 41 megapikselin kamerasensorista. Tablettia ja 808 PureView -seuraajaakin todennäköisemmältä näyttää koodinimellä Catwalk kulkeva puhelin. Se on tietojen mukaan viilattu versio Lumia 920:sta alumiinirakenteella sekä ohuemmalla ja kevyemmällä olemuksella. Puhelin edustaisi Nokian uutta linjaa, jossa huippumallien materiaali olisi polykarbonaatin sijaan alumiini.

Lähde: Mobiiliblogi(GSMArena)

HTC M7:ssa 4,7" fullHD näyttö?

Taiwanilaisen HTC:n tuleva lippulaiva kuulostaa entistäkin mielenkiintoisemmalta. Se saattaa nimittäin olla yksi ensimmäisistä puhelimista, joka tuo full hd -tarkkuuden alle viiden tuuman kosketusnäyttöön. Tähän suuntaan viittaavat verkkoon levinneet tiedot, jotka perustuvat uutuuspuhelimesta vuodettuihin komponentteihin. HTC M7 -koodinimellä tunnettu laite perustuu näillä näkymin 4,7 tuuman full hd -näyttöön. Nykymittapuun mukaan sitä voidaan pitää varsin kohtuullisena kokoluokkana. Pienempi paneeli nostaa pikselitiheyden lähelle 470 ppi:tä sekä mahdollistaa luonnollisesti kooltaan kompaktimman laitteen. Puhelin avaa HTC:n mallistossa uuden aikakauden, jos huhuja on uskominen. Sen mukana tulee täysin uudistunut Sense 5.0 -käyttöliittymä, jossa on tietojen mukaan keskitytty selkeään ja yksinkertaiseen ilmeeseen. HTC julkistanee M7:n helmikuun lopussa Mobile World Congress 2013 -messuilla.

Lähde:Mobiiliblogi

maanantai 28. tammikuuta 2013

Älypuhelimien kolme mestaria: Samsung, Apple ja Huawei

Viime vuosina älypuhelinmarkkinoilla on koettu suuria muutoksia. Kovimmassa kärjessä käydään kiivasta taistelua ja monet tutut nimet ovat saaneet väistyä uusien tulokkaiden tieltä. Näin on käynyt muun muassa Nokialle, Motorolalle ja LG:lle, joista yksikään ei mahdu tutkimusyhtiö IDC:n tuoreelle listalle, johon se on koonnut vuoden 2012 viimeisen neljänneksen viisi suurinta älypuhelinvalmistajaa. IDC:n laskelmien mukaan vuoden 2012 loka-joulukuussa toimitettiin markkinoille kaikkiaan 219,4 miljoonaa älypuhelinta. Se on 45,5 prosenttia koko puhelinalasta. Markkinat kasvoivat vuositasolla 36,4 prosenttia, joka on hieman IDC:n arvioimaa 39,5 prosenttia vähemmän. Suurin älypuhelinvalmistaja loppuvuonna oli Samsung. Yhtiö toimitti markkinoille loka-joulukuussa ennätykselliset 63,7 miljoonaa kehittyneemmän luokan puhelinta. Iso kiitos kuuluu menestyksekkäälle Galaxy-sarjalle, jonka laitteet ovat käyneet hyvin kaupaksi. Hopealta löytyy Apple. Yhtiö toimitti 10,8 miljoonaa älypuhelinta vuodentakaista enemmän, mutta kasvu ei riittänyt markkinoiden vauhtiin. Niinpä amerikkalaisyhtiön markkinaosuus laski hieman vuoden 2011 loka-joulukuusta. Kolmostilalle kiilasi Huawei. Viiden kärjen osalta sen kasvu oli nopeinta. Yhtiön älypuhelinmyynti nousi vuodentakaisesta 89,5 prosenttia. Neljännen sijan valtaisi Sony ja viidennellä sijalla keikkuu ZTE. Kuuman kaksikon takana kilpailu on erittäin kovaa ja pienillä muutoksilla sijoitus voi helposti kohota tai tipahtaa muutaman pykälän.

Lähde: Mobiiliblogi(IDC)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Steve Jobs elokuva/Symbian kuvina


Applen legendaarisesta perustajasta Steve Jobsista tehty ensimmäinen elokuva sai ensi-iltansa perjantaina. Vaikka Jobsia näyttelevä Hollywood-tähti Ashton Kutcher teki Jobs-roolinsa nöyrästi, ennätti Applen perustajakaartiin lukeutuva Steve Wozniak kritisoida jOBS-elokuvaa omituisesta tulkinnasta. Vuonna 2011 kuollut Steve Jobs tunnetaan karismaattisena ja visionäärisenä, mutta myös ristiriitaisena henkilönä. Hän loi yhdessä Steve Wozniakin kanssa perustamastaan Applesta yhtiön, joka muutti teknologiamaailmaa. Jobsista julkaistiin vuonna 2011 Walter Isaacsonin kirjoittama elämäkerta. Nyt ensi-iltansa saanut elokuva "jOBS" on ensimmäinen kahdesta Jobsista kertovasta elokuvasta. jOBS-elokuvan ensi-ilta oli perjantaina Sundancen elokuvajuhlilla Yhdysvalloissa. Elokuvan on ohjannut Josh Stern ja Jobsin roolissa on 34-vuotias Ashton Kutcher. Elokuva kuvaa 30 vuoden ajalta Steve Jobsin elämää. Kutcher kertoi Reutersille, että hänelle Jobsin näytteleminen oli kunnia - toisaalta rima oli hirvittävän korkea. Monille Apple-faneille Jobs on yli-inhimillinen hahmo. Elokuvasta osia nähnyt  Steve ”Woz” Wozniak oli Applen perustaja yhdessä Steve Jobsin kanssa. Hän kommentoi elokuvaa Gizmodo-blogissa. Hänen mukaansa monet elokuvan tulkinnoista ovat virheellisiä, mukaan luettuna se, että häntä esittävällä näyttelijällä Josh Gadilla oli kravatti. ”En käyttänyt ikinä solmiota noiden alkuvuosien aikana”, kommentoi Wozniak, joka kuitenkin painotti nähneensä vain muutamia osia elokuvasta.

Lähde: Kauppalehti

Tästä Mobiiliblogin sivulle katsomaan Symbian-historiaa kuvina.

lauantai 26. tammikuuta 2013

NECin taittuva Android-puhelin sisältää kaksi kosketusnäyttöä


Japanilainen NEC on esitellyt markkinoille varsin mielenkiintoisen uutuuden, jota se kutsuu nimellä Medias W N-05E. Sen taittuva rakenne ja kaksi kosketusnäyttöä tuovat vahvasti mieleen parin vuoden takaisen Kyocera Echon, joka oli Sprint-operaattorin yksinoikeus Yhdysvaltoihin. NECin uutuus rakentuu kahdesta 4,3 tuuman kosketusnäytöstä, joiden tarkkuus on 960 x 540 pikseliä. Puhelin on mahdollista taittaa niin, että käytössä on vain toinen näytöistä, jolloin taakse jäävä paneeli sammuu automaattisesti. Toisin sanoen se toimii tarvittaessa myös tavallisen kosketusnäyttöpuhelimen tavoin. Kaksi erillistä näyttöä luo paljon uusia mahdollisuuksia. Molemmilla näytöillä voidaan esimerkiksi ajaa eri sovelluksia tai koko pinta-ala voidaan jakaa yhden ohjelman käytettäväksi, mutta tätä ominaisuutta tukevat vain harvat sovellukset. Puhelin mahdollistaa myös saman videon toistamisen molemmilla näytöillä yhtä aikaa. Näin laite voidaan taittaa pöydälle ja samaa kuvaa on helppo seurata vastakkaisilta puolilta. NEC Medias W N-05E:n ominaisuuksiin lukeutuvat 1,5 gigahertsin tuplaydinsuoritin, gigatavu RAM-käyttömuistia, 16 gigatavua tallennustilaa, microSDHC-muistikorttipaikka, kahdeksan megapikselin kamera ja Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmä. Puhelin saapuu Japanissa myyntiin huhtikuussa. Sitä lienee turha odottaa Euroopan markkinoille.

Lähde:  Mobiiliblogi

perjantai 25. tammikuuta 2013

Martinex osti taas yrityksen


Raisiolaisen peli- ja lahjatavarayhtiö Martinexin tytäryritys Martinex Ab on ostanut ruotsalaisen pelivalmistajan Mindtwister Ab:n liiketoiminnan. Mindtwisterillä on laaja kansainvälinen jakeluverkosto, joka tuo Martinexille uusia mahdollisuuksia viennin laajentamiselle. Jatkossa Martinex ja Mindtwister hoitavat rinnan kaikki tilausasiat ja kyselyt. Mindtwisterin tuotteiden jakelu siirtyy kevään aikana kokonaan Martinexille.Yritykset ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä. ”Pelivalikoimaamme tulee nyt kerralla iso joukko kiinnostavia uusia tuotteita ja voimme tarjota entistäkin korkeatasoisempaa palvelua”, sanoo toimitusjohtaja Riia Sandström. Aikaisemmin tällä viikolla Martinex tiedotti ostaneensa kaarinalaisen Emmi-Tuotteen koko liiketoiminnan. Kymmenen vuotta sitten se osti Pelikon peliliiketoiminnan. Risto ja Tuula Muinosen vuonna 1986 perustama Martinex  kustantaa ja valmistaa omassa Raision tehtaassaan lauta- ja korttipelejä kuten Afrikan Tähteä ja Muumi-peliä. Martinex Oy toimii myös kotimaisen Saara Finland -kodintuotesarjan jakelijana. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 13,4 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on vajaat 40 henkeä. Lukuun ei ole sisällytetty tällä viikolla ostettujen yritysten henkilöstöä.

Lähde: Kauppalehti

torstai 24. tammikuuta 2013

Nokialta uupuu vieläkin huippumalli



"Matkapuhelinyhtiö Nokian haasteet älypuhelinketällä ovat edelleen samoja kuin viimeiset viisi vuotta”, tutkimusyhtiö Strategy Analyticsin analyytikko Neil Mawston arvioi Nokian tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen. 
Nokian pitäisi tuoda Mawstonin arvion mukaan USA:n Kiinan ja Euroopan markkinoille ”mainio” kosketusnäytöllinen älypuhelin, joka erottuu kilpailijoista. Sen pitäisi taistella Applen iPhonen ja Samsungin Galaxy S3:n kanssa. ”Tällä hetkellä Nokialla on useita hyviä älypuhelimia, kuten Lumia 920, mutta ei ainoatakaan suurenmoista tai koko segmenttiä määrittelevää mallia” analyytikko tylyttää. Analyytikon mukaan Nokian näkymät alkaneen vuoden ensimmäiselle puoliskolle ovat ”suhteellisen rohkaisevat”, koska yhtiö vihjaa kannattavuuden paranevan hieman ja kulujen olevan aiempaa paremmassa kontrollissa puhelinbisneksessä. ”Tärkeällä älypuhelindivisioonalla on kuitenkin edelleen selvästikin pitkä matka kuljettavana saadakseen takaisin menetetyt markkinaosuudet. Tämä on musta pilvi, joka roikkuu yhä Nokian yllä lukuunottamatta Asha-puhelimia.” Mawstonin mukaan Elopin tilanne yhtiön johdossa on edelleen ”veitsenterällä”. Johtajan tilanne on kuitenkin helpottanut hieman kuudessa kuukaudessa. ”Puhelimien ja verkkojen aiempaa parempi kannattavuus on antanut Nokialle ja Elopille hieman tilaa hengittää”, analyytikon arvioi. SA:n Mawson odottaa, että Nokia lanseeraa kolmannen sukupolven Windows Phone -puhelimia vielä tammi-kesäkuun aikana. Nokia julkisti tilinpäätöksensä tänään. Nokian päätti pörssipäivän tänään 5,5% laskulla.
Lähde: Kauppalehti

Nokia ei maksa osinkoa

Nokia on päättänyt ettei se maksa osinkoa tänä vuonna.

Lähde: Nokia

Apple myi ennätysmäärän

Laite- ja ohjelmistovalmistaja Apple julkaisi viime yönä Suomen aikaa vuoden 2012 viimeisen neljänneksen tuloksensa. Yhtiön liikevaihto oli 54,5 miljardia dollaria ja nettotulos 13,1 miljardia. Nettotulos pysyi vuodentakaiseen nähden samana, mutta liikevaihto nousi 8,2 miljardilla. Puhelimia Apple myi neljänneksellä ennätyksellisen määrän. Myynti nousi 47,8 miljoonaan kappaleeseen, joka on 10,8 miljoonaa vuodentakaista enemmän. Kolmannella neljänneksellä iPhone-puhelimia myytiin 26,9 miljoonaa kappaletta. Loppuvuoden osalta huhut heikentyneestä myynnistä eivät siis pitäneet paikkaansa. Alkuvuoden tilanne selviää kevään tuloskatsauksessa.Taulutietokoneiden myynti kohosi niin ikään rajusti. Apple myi iPadejä kaikkiaan 22,9 miljoonaa kappaletta, kun vuotta aiemmin lukema oli 15,4 miljoonaa. Edelliseen neljännekseen nähden myynti nousi 8,9 miljoonaa kappaletta. Tietokoneiden ja iPodien myynti hidastui loka-joulukuussa. Mac-tietokoneita myytiin 4,1 miljoonaa kappaletta ja iPod-soittimia 12,7 miljoonaa. Vuotta aiemmin tietokoneiden myynti oli 5,2 miljoonaa ja iPodien 15,4 miljoonaa.

Lähde:Mobiiliblogi(Apple)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lentoyhtiö Flybe karsii henkilöstöään Briteissä


Brittiläinen lentoyhtiö Flybe aikoo karsia kuluja vähentämällä noin 300 työpaikkaa, eli noin 10 prosenttia henkilöstöstään Britanniassa. Yhtiö kertoi tavoittelevansa tälle vuodelle nollatulosta, kun viime vuonna sen veroja edeltävä tulos jäi 2,2 miljoonaa puntaa (noin 2,6 miljoonaa euroa) tappiolle. Flybe hakee säästöjä myös toimintojen tehostamisesta. Flybe on tuttu yhtiö myös suomalaisille, koska sillä on Finnairin kanssa yhteinen tytäryhtiö Flybe Finland. Finnair on siirtänyt Flyben hoidettaviksi myös Euroopan-lentojaan. Myös useat muut Euroopan lentoyhtiöt ovat viime aikoina tehneet isoja henkilöstövähennyksiä. Muun muassa Skandinavian lentoyhtiö SAS, Saksan Lufthansa ja ranskalais-hollantilainen Air France–KLM ovat joukossa, joka on vähentänyt yhteensä tuhansia työpaikkoja.

Lähde: Kauppalehti

LG:n 5" full hd -puhelin julki



Korealainen elektroniikkavalmistaja LG ja japanilainen teleoperaattori NTT Docomo ovat esitelleet markkinoille Optimus G Pro- puhelimen. Se on osa operaattorin kevään tuotemallistoa, joka kattaa laitteita LG:n lisäksi muun muassa SonyltäHuaweilta ja Neciltä. Optimus G Pro on LG:n ensimmäinen full hd -puhelin. Sen kosketusnäyttö on kooltaan viisi tuumaa ja se kykenee 1920 x 1080 pikselin tarkkuuteen. Laite pohjautuu Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään. Puhelimen sisältä löytyy erittäin tehokas 1,7 gigahertsin Snapdragon S4 Pro -neliydinpiirisarja. RAM-muistia on käytettävissä kaksi gigatavua ja tallennustilaa löytyy 32 gigatavua. Muihin ominaisuuksiin kuuluvat 13 megapikselin kamera, microSDXC-muistikorttipaikka sekä LTE. Virtaa kokonaisuudelle antaa 3000 mAh:n akku. Korealaisvalmistaja ei vielä paljastanut, tullaanko Optimus G Pro näkemään myös muilla markkina-alueilla. Lienee kuitenkin selvää, että muodossa tai toisessa LG:ltä on joka tapauksessa luvassa full hd -puhelin myös laajempaan levitykseen.

Lähde: Mobiiliblogi(EnGadget)

Galaxy S II:n Jelly Bean -päivitykset käyntiin Espanjasta


Samsung on aloittanut Android 4.1.2 Jelly Bean -päivityksen jakelun puhelimelleen Espanjassa.Samsungin edustaja kommentoi hiljattain, että päivitykset käynnistyisivät helmikuussa. Hana on nyt auki, joten eiköhän Jelly Beanistä päästä Suomessakin nauttimaan viimeistään helmikuussa. Kyseessä on suosikkimallin elinkaaren toinen merkittävä päivitys. Sen ansiosta laite pystyy ajankohtaisena vielä pitkään, sillä tuoreempi ohjelmistoversio takaa tuen uusimmille sovelluksille ja palveluille. Android 4.1.2 Jelly Bean sisältää erityisesti parannuksia käyttönopeuteen ja puhelimen yleiseen vakauteen. Lisäksi mukaan on saatu Galaxy S III -mallin yhteydessä esitelty TouchWiz Nature -käyttöliittymä. Se tarjoaa saman käyttökokemuksen, joka löytyy Samsungin uusimmista laitteista Smart Stay-, Direct Call- ja Popup Play -ominaisuuksia myöten. Parannuksia on kokenut myös kamerasovellus sekä lukitusnäkymä.

Lähde: Mobiiliblogi(SamMobile)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Mozilla esitteli kaksi kehittäjälaitetta



Ohjelmistoyhtiö Mozilla on tosissaan kehittelemänsä Firefox OS -mobiilialustan kanssa. Alustan etenemistä tukemaan se on esitellyt yhteistyössä Geeksphonen ja Telefonicankanssa kaksi kehittäjälaitetta: Keon ja Peak. Kumpikaan kehittäjäpuhelimista ei häikäise ominaisuuksiltaan. Se ei ole tarkoituskaan, sillä Mozilla on kertonut suuntaavansa käyttöjärjestelmänsä ainakin alussa edullisemman hintaluokan laitteisiin. Kehittäjälaitteiden perusteella se tulee kamppailemaan asiakkaiden huomiosta muutaman sadan euron hintakategoriassa. Kehittäjäpuhelimista ensimmäinen, eli Keon rakentuu 3,5 tuuman ja 480 x 320 pikselin kosketusnäytön varaan. Sisältä löytyy gigahertsin Snapdragon S1 -suoritin ja 512 MB:tä RAM-käyttömuistia. Muita ominaisuuksia ovat kolmen megapikselin kamera, neljä gigatavua sisäistä tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka, WiFi, GPS ja 1580 milliampeerin akku. Hieman edistyksellisempää tekniikkaa kaksikosta tarjoaa Peak. Sen sisällä on 1,2 gigahertsin Snapdragon S4 -tuplaydinsuoritin ja 512 MB:tä RAM-muistia. Kosketusnäyttö kykenee 960 x 540 pikseliin ja on kooltaan 4,3 tuumaa. Takakamera on kahdeksan megapikseliä ja edestä löytyy kahden megapikselin kamera. Akun kapasiteetti on 1800 milliampeeria. Firefox OS rakentuu Linux-ytimen päälle ja nojaa avoimiin verkkostandardeihin. Sovelluskehitys alustalle toteutetaan HTML5-, CSS- ja JavaScript-tekniikoita hyödyntäen.

Lähde: Mobiiliblogi(Mozilla)

Xcover 2 julki helmikuussa


Sonyn veden- ja iskunkestävä Xperia Z tarjoaa vaihtoehdon käyttäjälle, joka vaatii puhelimeltaan hieman parempaa kestävyyttä arjen kolhuja vastaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita tuhlaamaan puhelimeensa reilusti yli 500 euroa, vaan haluavat hieman edullisemman vaihtoehdon. Samsungin Galaxy Xcover on ollut suomalaisten suosiossa, mutta se alkaa olla raudaltaan sekä ohjelmistoltaan jo aavistuksen vanhentunut. Niinpä Samsung onkin valmistelemassa veden- ja iskunkestävälle puhelimelleen seuraajaa, kertovat uusimmat huhut. Verkkosivusto SamMobilen saamien tietojen mukaan Galaxy Xcover 2 esitellään Mobile World Congress 2013 -messuilla helmikuun lopussa. Se perustuisi Android 4.1- tai 4.2-alustaversioon sekä neljän tuuman kosketusnäyttöön, jonka tarkkuus on 800 x 480 pikseliä. Nykyinen malli tarjoaa Android 2.3:n ja 3,65 tuuman kosketusnäytön 480 x 320 pikselin tarkkuudella. Laitteen käyttämä piirisarja on vielä kysymysmerkki. Puhelimesta pitäisi joka tapauksessa löytyä viiden megapikselin kamera, neljä gigatavua sisäistä tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth 4.0, A-GPS, WiFi ja 1700 mAh:n akku. Kooltaan Galaxy Xcover 2 on alustavien tietojen mukaan 130,5 x 67,7 x 11,9 millimetriä ja se painaa 148 grammaa.
Lähde: Mobiiliblogi(SamMobile)

Edit: 25.1 Samsung on vahvistanut julkaisevansa Xcover 2 puhelimen
ja sen käyttöjärjestelmäksi tulee 4.1 Jelly Bean

Edit2. 25.1 Kuva lisätty Lähde: Samsung

HTC M7 kuvassa?



Taiwanilaiselta HTC:ltä odotetaan uutta lippulaivaa älypuhelinmallistoon helmikuun lopussaMobile World Congress 2013 -messuilla. Viime vuoden tapahtumassa nähtiin One X ja nyt luvassa on mitä ilmeisimmin kuvissa esiintyvä laite, joka tunnetaan tässä vaiheessa nimellä M7. Uutuuden pitäisi perustua 1920 x 1080 pikselin kosketusnäyttöön. Paneelin kokoa joudutaan vielä hieman arvailemaan, mutta viiden tuuman ohessa ilmoilla on liikkunut mahdollisuus 4,7 tuuman kokoisesta näytöstä. Jos näyttö on todella 4,7 tuumaa, olisi M7:lla kokonsa puolesta pienoinen kilpailuetu muihin full hd -puhelimiin nähden. Puhelimen ohella verkkoon on levinnyt kuvia HTC:n uudesta käyttöliittymästä, joka kantanee mallimerkintää Sense 5.0. Se on tyyliltään selvästi yhtiön nykyistä ratkaisua yksinkertaisempi ainakin graafisen ilmeensä osalta. Itse puhelin on tyyliltään varsin tavanomainen. Monet ovat kuitenkin huomanneet, että taiwanilaisvalmistaja on pyöritellyt näytön alareunan painikkeet uuteen järjestykseen: takaisin, valikko ja koti. Muutoin rakenteessa ei vaikuttaisi olevan mitään erikoista. Päämateriaalina vaikuttaisi olevan muovi.

Lähde: Mobiiliblogi(Android Police)

Rovion pelit suosituimpia lapsien mielestä


Kun silmä välttää, lapset kautta maailman ryntäävät pelaamaan Rovion pelejä, väittää tuore tutkimus. Kauppojen ja verkkokauppojen hyllyt ovat täynnä toinen toistaan kasvattavampia pelejä ja niitä vanhemmat usein lapsilleen ostavat, mutta se, mikä lapsi lopulta kiinnostaa, on hauskuus. Ja siinä suomalaisen Rovion pelit ovat kaikista koukuttavimpia.Näin väittää Kytephonen vastavalmistunut tutkimus. Kaikista koukuttavin on Angry Birds Star Wars, mutta lähes yhtä pelattuja ovat muutkin Rovion pelit. Kytephone valmistaa Android-puhelimiin sovelluksia, jotka auttavat vanhempia tarkkailemaan lasten puhelinten käyttöä. Yhtiön mukaan lapset pelaavat ylivoimaisesti eniten Rovion pelejä. Tutkimuksessa oli mukana 13 000 lasta yli 70 maasta. Lapset olivat 8-14-vuotiaita. Kytephonen perustajiin kuuluvan Anooj Shah´n mukaan tulos oli samanlainen kaikilla tutkituilla alueilla. "Riippumatta siitä, missä lapset asuvat, kaikki näyttävät rakastavan Rovion pelejä." Kytephone tutki asian kahteen kertaan varmistaakseen, että tulos varmasti pitää paikkansa. Suosituimmat pelit olivat seuraavat:  Angry Bird Star Wars,  Angry Birds,  Bad Piggies, MineCraftin demoversio,  Angry Bird Seasons, MineCraft, Angry Bird Space, Temple Run ja Logo Quiz.

Lähde: Kauppalehti 
Rovio Entertainment Oy
Toimitusjohtaja: Hed Mikael Kristian 
Toimiala: Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus (TOL:62010) (YTJ)
Liikevaihto: 75,395 Meur (Balance)


maanantai 21. tammikuuta 2013

LG Optimus G myynyt yli miljoona kappaletta


Optimus G on myynyt maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta, iloitsee LG. Se on korealaisvalmistajan viime vuoden loppupuolella myyntiin saapunut lippulaiva, jolla LG yrittää kampittaa Applea ja Samsungia älypuhelinten kuumimmassa kärjessä. LG:n lippulaiva esiteltiin markkinoille Android 4.0 -alustalla, mutta ainakin Koreassa se on jo saanut päivityksen Android 4.1.2 -käyttöjärjestelmäversioon. Sisällä sykkii Qualcomm Snapdragon S4 Pro -piirisarja, jossa hyrrää neljä 1,5 gigahertsin Krait-suoritinydintä. Kokonaisuutta täydentävät kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia ja 4,7 tuuman True HD IPS Plus -kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 1280 x 720 pikseliä ja kuvasuhde 15:9. Korealaisvalmistajan rajapyykkiä voidaan pitää kohtalaisena saavutuksena, sillä puhelimen saatavuus on rajoittunut Kanadaan, Japaniin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin. Myyntiä on tarkoitus laajentaa tammi-maaliskuun aikana useisiin Euroopan maihin ja Kiinaan. LG on luvannut tuoda Optimus G:n myös Suomeen. Miljoonan virstanpylväs paukkui rikki Optimus G:n osalta noin neljässä kuukaudessa.

Lähde: Mobiiliblogi(UnwiredView)

Sony lupaa Xperia Z:aan Android 4.2 piakkoin


Japanilainen Sony vahvistaa virallisessa blogissaan, että hiljattain julkaistu ja ensimmäisen vuosineljänneksen aikana myyntiin saapuva Xperia Z tullaan päivittämään nopealla aikataululla uusimpaan Android-versioon. Puhelin saapuu Android 4.1:llä, mutta valmistaja lupaaAndroid 4.2 -päivityksen olevan saatavilla laitteelle pian sen rantauduttua kauppoihin. Paljon huomiota osakseen kerännyt Xperia Z on uuden sukupolven lippulaiva. Se tulee kilpailemaan kovassa sarjassa, joten menestystä ei voida pitää itsestäänselvyytenä. Aika on kuitenkin sen puolella, sillä Xperia Z ehtinee kauppoihin hyvissä ajoin ennen muiden merkittävien valmistajien Mobile World Congress 2013 -messuilla helmikuun lopussa julkistamia uutuuksia. Sony Xperia Z rakentuu lasipintojen, viiden tuuman full hd -kosketusnäytön sekä 1,5 gigahertsin neliydinsuorittimen varaan. Puhelimen näyttö hyödyntää japanilaisvalmistajan Sony Mobile BRAVIA Engine 2 -tekniikkaa. Takana komeilee 13 megapikselin kamera, joka tallentaa myös 1080p-videokuvaa. Tukeepa laite NFC:tä ja sisältää jo pienoiseksi harvinaisuudeksi älypuhelimissa muodostuneen FM-radion.

Lähde: Mobiiliblogi(Sony)

torstai 17. tammikuuta 2013

Galaxy S II Plus Suomeen viikolla 6


Hiljattain julkistetun Galaxy S II Plus -puhelimen saapumista myyntiin Suomessa ei jouduta odottelemaan kauaa. Samsung ilmoitti tänään, että uutuus saapuu Suomessa markkinoille viikolla 6. Laitteen suositushinnaksi Samsung kertoi 429 euroa. Korealaisvalmistaja kuvailee uutuuden yhdistävän Galaxy S II:n erinomaisen suorituskyvyn jaGalaxy S III:n käyttöä helpottavat ominaisuudet. Puhelimesta löytyy 1,2 gigahertsin tuplaydinsuoritin ja 4,3 tuuman Super AMOLED Plus -kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 800 x 480 pikseliä. Galaxy S III:sta mukaan on tuotu muun muassa Smart Stay- ja Popup Play -ominaisuudet. Ensimmäinen pitää näytön taustavalaistuksen päällä käyttäjän silmiä seuraamalla ja toinen mahdollistaa videoiden katselun esimerkiksi verkkosurffailun aikana. Uutuus perustuu Android 4.1.2 -käyttöjärjestelmään. Sen keskeisiin ominaisuuksiin kuuluvat kahdeksan megapikselin kamera takana, kahden megapikselin etukamera, kahdeksan gigatavun sisäinen tallennustila, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooh 3.0, WiFi ja gigatavu RAM-käyttömuistia. Kooltaan Galaxy S II Plus on 125,3 x 66,1 x 8,5 millimetriä ja se painaa 121 grammaa. Valituilla markkinoilla saatavilla on myös NFC-versio, joka on hieman kookkaampi 8,9 millimetrin paksuudellaan.

Lähde: Mobiiliblogi

SGS2een Jelly Bean helmikuussa


Älypuhelinmarkkinoilla uusia ohjelmistopäivityksiä odotetaan yleensä kuin kuuta nousevaa. Korealainen Samsung tulee lähitulevaisuudessa hellimään Galaxy S II:n omistajia jo laitteen elinkaaren toisella merkittävällä päivityksellä, joka tuo puhelimeen Android 4.1 -alustaversion. Puhelin saapui alkujaan kauppoihin Android 2.3:lla, mutta on sittemmin päivittynyt 4.0-versioon. Android 4.1 Jelly Bean -päivityksen levitys käynnistyy Singaporessa helmikuussa, vahvistaa Samsungin edustaja CNET:lle. Muun maailman osalta tarkkoja yksityiskohtia ei ole paljastettu, mutta Pohjoismaat ovat usein olleet ensimmäisten joukossa Samsungin aloittaessa uusien ohjelmistoversioiden levityksen. Samsungin verkkoon jakaman infopaketin mukaan päivitys tulee parantamaan puhelimen sulavuutta ja määrättyjen sovelluksien käytettävyyttä. Mukana on uusia kameraominaisuuksia sekä Galaxy S III:sta tutut Popup Play- ja Smart Stay -toiminnallisuudet. Odotettavissa on siis muutakin kuin pelkästään uusi alustaversio.

Lähde: Mobiiliblogi(GSMArena)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Applen päämarkkinat siirtyvät Kiinaan

Toimitusjohtaja Tim Cook odottaa Kiinan ohittavan Yhdysvallat Applen tärkeimpänä markkinana. ”Tällä hetkellä Kiina on toiseksi suurin markkinamme. Uskon, että siitä tulee ykkösmarkkinamme”, Cook sanoi Kiinan-vierailullaan tällä viikolla. Hän ei kuitenkaan kertonut, millä aikataululla tämän odotetaan tapahtuvan. Cookin lausuntoa siteeraavat lukuisat verkkolehdet. Apple on kertonut myyntinsä tuplaantuneen Kiinassa sekä vuonna 2010 että 2011, vaikka viime vuonna kasvuvauhti hidastuikin. IPhonet ja iPadit ovat Kiinassa erittäin suosittuja hyvin ansaitsevien kuluttajien keskuudessa. Muutoin markkinoita dominoivat Googlen Android-alustalla toimivat laitteet, ja valmistajista erityisesti Samsung sekä lukuisat kiinalaiset pienemmät valmistajat.

Ei vielä sopimusta China Mobilen kanssa
Apple aikoo avata maahan yli 25 myymälää, Cook kertoi Kiinan-vierailullaan. Määrä on alkuperäistä suunnitelmaa suurempi. Tällä hetkellä Applella on Kiinassa ja Hongkongissa yhteensä 11 omaa myymälää. Yhtiön laitteita myyvät myös monet riippumattomat kauppiaat. Cook tapasi Kiinassa myös maan suurimman operaattorin China Mobilen edustajia. Toistaiseksi Applella ja China Mobilella ei ole myyntisopimusta keskenään. Sopimus China Mobilen kanssa on tärkeä kaikille puhelinvalmistajille, sillä operaattorilla on 700 miljoonaa asiakasta. Nokia sen sijaan solmi China Mobilen kanssa sopimuksen joulukuun alussa, mitä pidetään merkittävänä askelena Nokian Lumia-puhelinten myynnin kannalta.
Lähde: Kauppalehti

Nokia: matkapuhelinmyynti loppuvuonna odotettua parempaa


Kiivaan CES 2013 -uutisoinnin välin Nokia on laskenut ilmoille luottamusta herättävän lehdistötiedotteen. Siinä yhtiö kertoo ennakkoon näkymiä vuoden 2012 viimeisen neljänneksen tuloksesta, joka tulee ylittämään Nokian aiemmat arviot. Suomalaisvalmistajan tulosta nostavat muun muassa noin 50 miljoonaan kertaluontoinen patentteihin liittyvä tulo sekä odotettua parempi matkapuhelinmyynti. Nokia kertoo matkapuhelinmyynnin asettuvan kokonaisuudessaan noin 86,3 miljoonaan laitteeseen. Kolmannella neljänneksellä puhelimia myytiin 77 miljoonaa kappaletta. Kokonaismyynnistä älypuhelimia oli 15,9 miljoonaa kappaletta. Nokia laskee älypuhelimiin nyt myös Asha-sarjan kosketusnäyttömallit, jotka kattavat luvusta peräti 9,3 miljoonaa kappaletta. 
Symbian-puhelinten myynti on vajonnut 2,2 miljoonaan. Lumia-sarjan puhelimia kävi kaupaksi loppuvuodesta 4,4 miljoonaa kappaletta. Se on yhtiön ennätys yhden neljänneksen osalta, mutta edelleen varsin vaatimaton lukema. Olemme tyytyväisiä, että vuoden 2012 viimeinen neljännes oli vahva ja ylitimme odotukset. Saavutimme kannattavuuden Devices & Services -liiketoiminnassa ilman kertaluonteisia eriä ja ennätyksellisen kannattavuuden Nokia Siemens Networksissä ilman kertaluonteisia eriä. Keskityimme tärkeimpiin tavoitteisiimme, minkä seurauksena myimme yhteensä 14 miljoonaa Asha-älypuhelinta ja Lumia-älypuhelinta samalla kun keskityimme kustannustemme tehokkaaseen hallintaan. Myös Nokia Siemens Networksin vuosineljännes oli jälleen erittäin hyvä”, kommentoi toimitusjohtaja Stephen Elop. Jos Asha-mallit jätetään pois laskuista, myi Nokia loka-joulukuussa 6,6 miljoonaa älypuhelinta. Se on 300 000 kappaletta edellistä neljännestä enemmän. Ensimmäistä kertaa historiassa Windows Phone -laitteet syrjäyttivät Symbian-pohjaiset puhelimet Nokian mallistossa.

Neliydinsuorittimet ovat menneisyyttä


Neliydinsuoritin älypuhelimessa on pian jo eilispäivän juttu, sillä Samsung on esitellyt markkinoille seuraavan sukupolven mobiilipiirinsä: Exynos 5 Octa. Se on kahdeksan suoritinydintä sisältävä siru, joka soveltuu käytettäväksi muun muassa älypuhelimissa ja tableteissa. Samsungin uusi piirisarja on yksi ensimmäisistä, joka hyödyntää ARM:n big.LITTLE-teknologiaa. Sen ansiosta eri suoritinytimien välillä vaihtelu on sujuvaa rasituksen mukaan. Tämä mahdollistaa sirurakenteen, jossa neljä ytimistä perustuu Cortex-A15-sarjaan ja toiset neljä Cortex-A7-tekniikkaan.

Kovassa rasituksessa Exynos 5 Octa aktivoi Cortex-A15-ytimet, jotka tarjoavat raakaa laskentatehoa. Kevyemmässä käytössä mennään A7-ytimillä, jotka on optimoitu kuluttamaan virtaa mahdollisimman vähän. Näin akkukulutus pysyy maltillisissa lukemissa esimerkiksi viestittelyn ja verkkosurffailun aikana. Periaatteessa kaikki kahdeksan ydintä on käytettävissä yhtä aikaa, jolloin sirusta saadaan puristettua kaikki mahdollinen irti. Tässä se eroaa esimerkiksi Nvidian Tegra-piiristä, jossa on yksi vähävirtainen ydin, mutta joka aktivoituu ainoastaan, kun muut ytimet ovat poissa käytöstä. Exynos 5 Octa valmistetaan 28 nanometrin prosessilla. Se lisää muiden uudistusten ohella sen energiatehokkuutta edelliseen sukupolveen nähden. Valmistaja ei paljastanut vielä, milloin piirisarja nähdään kuluttajatuotteissa.

Lähde: Mobiiliblogi

torstai 3. tammikuuta 2013

Uudet Xperiat kuvissa

 Japanilaisen Sonyn kovasti huhutusta viiden tuuman täyden teräväpiirtotason kosketusnäytöllä varustetusta lippulaivasta on vuotanut verkkoon ensimmäinen lehdistökuva. Aiempien huhujen mukaan puhelimen viralliseksi nimeksi kerrotaan tälläkin kertaa Xperia Z. Laite esiintyy kuvassa vasemmalla puolella. Samalla verkkoon on levinnyt kuva sisarmallista, jota oletettavasti kutsutaan nimellä Xperia ZL. Sen odotetaan tarjoavan pitkälti samat ominaisuudet kuin Xperia Z, mutta aavistuksen kompaktimmassa rakenteessa. Toisin sanoen tässä variantissa japanilaisvalmistaja on yrittänyt kutistaa näyttöä ympäröivät reunat mahdollisimman minimaalisiksi. Kuvan perusteella saavutettu kokoero on varsin selkeä.

Lippulaivamalli Xperia Z:n ominaisuuksiin pitäisi viiden tuuman näytön ohella kuulua myös 1,5 gigahertsin Snapdragon S4 Pro -neliydinpiirisarja, kaksi gigatavua RAM-muistia, Adreno 320 -grafiikkapiiri sekä 13 megapikselin kamera Exmor RS -tekniikalla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Xperia ZL:n etupuolen kamera olisi sijoitettuna laitteen oikeaan alakulmaan. Kuvissa huomiota kannattaa kiinnittää myös puhelinten käyttöliittymään. Vaikuttaa siltä, että Sony ottaa tulevissa malleissaan täysin uuden linjan käyttöliittymänsä suhteen. Japanilaisvalmistajan odotetaan virallistavan uutuutensa CES 2013 -messuilla ensi viikolla.
Xperia Z                                        Xperia ZL
Lähde: Mobiiliblogi(Engadget)