tiistai 22. tammikuuta 2013

HTC M7 kuvassa?



Taiwanilaiselta HTC:ltä odotetaan uutta lippulaivaa älypuhelinmallistoon helmikuun lopussaMobile World Congress 2013 -messuilla. Viime vuoden tapahtumassa nähtiin One X ja nyt luvassa on mitä ilmeisimmin kuvissa esiintyvä laite, joka tunnetaan tässä vaiheessa nimellä M7. Uutuuden pitäisi perustua 1920 x 1080 pikselin kosketusnäyttöön. Paneelin kokoa joudutaan vielä hieman arvailemaan, mutta viiden tuuman ohessa ilmoilla on liikkunut mahdollisuus 4,7 tuuman kokoisesta näytöstä. Jos näyttö on todella 4,7 tuumaa, olisi M7:lla kokonsa puolesta pienoinen kilpailuetu muihin full hd -puhelimiin nähden. Puhelimen ohella verkkoon on levinnyt kuvia HTC:n uudesta käyttöliittymästä, joka kantanee mallimerkintää Sense 5.0. Se on tyyliltään selvästi yhtiön nykyistä ratkaisua yksinkertaisempi ainakin graafisen ilmeensä osalta. Itse puhelin on tyyliltään varsin tavanomainen. Monet ovat kuitenkin huomanneet, että taiwanilaisvalmistaja on pyöritellyt näytön alareunan painikkeet uuteen järjestykseen: takaisin, valikko ja koti. Muutoin rakenteessa ei vaikuttaisi olevan mitään erikoista. Päämateriaalina vaikuttaisi olevan muovi.

Lähde: Mobiiliblogi(Android Police)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...