sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Applen päämarkkinat siirtyvät Kiinaan

Toimitusjohtaja Tim Cook odottaa Kiinan ohittavan Yhdysvallat Applen tärkeimpänä markkinana. ”Tällä hetkellä Kiina on toiseksi suurin markkinamme. Uskon, että siitä tulee ykkösmarkkinamme”, Cook sanoi Kiinan-vierailullaan tällä viikolla. Hän ei kuitenkaan kertonut, millä aikataululla tämän odotetaan tapahtuvan. Cookin lausuntoa siteeraavat lukuisat verkkolehdet. Apple on kertonut myyntinsä tuplaantuneen Kiinassa sekä vuonna 2010 että 2011, vaikka viime vuonna kasvuvauhti hidastuikin. IPhonet ja iPadit ovat Kiinassa erittäin suosittuja hyvin ansaitsevien kuluttajien keskuudessa. Muutoin markkinoita dominoivat Googlen Android-alustalla toimivat laitteet, ja valmistajista erityisesti Samsung sekä lukuisat kiinalaiset pienemmät valmistajat.

Ei vielä sopimusta China Mobilen kanssa
Apple aikoo avata maahan yli 25 myymälää, Cook kertoi Kiinan-vierailullaan. Määrä on alkuperäistä suunnitelmaa suurempi. Tällä hetkellä Applella on Kiinassa ja Hongkongissa yhteensä 11 omaa myymälää. Yhtiön laitteita myyvät myös monet riippumattomat kauppiaat. Cook tapasi Kiinassa myös maan suurimman operaattorin China Mobilen edustajia. Toistaiseksi Applella ja China Mobilella ei ole myyntisopimusta keskenään. Sopimus China Mobilen kanssa on tärkeä kaikille puhelinvalmistajille, sillä operaattorilla on 700 miljoonaa asiakasta. Nokia sen sijaan solmi China Mobilen kanssa sopimuksen joulukuun alussa, mitä pidetään merkittävänä askelena Nokian Lumia-puhelinten myynnin kannalta.
Lähde: Kauppalehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...