torstai 3. helmikuuta 2011

Pfizer sulkee Iso-Britannian laboratorion

Yhdysvaltainen lääkeyhtiö Pfizer sulkee Isossa-Britanniassa olevan 
tutkimuskeskuksensa, jonka tunnetuin tuote on erektiolääke Viagra.
Sulkemisen yhteydessä työttömiksi jää 2 400 ihmistä. Yhtiön
mukaan valtaosa Sandwitchissa sijaitsevan laboratorion
työväestä on "tarpeetonta". Laboratorio on toiminut yli 50 vuotta.
Sandwitch sijaitsee Kentin kreivikunnassa. Sulkemisesta
uutisoinut Finacial Times -lehti kommentoi päätöstä myrkyllisesti.
Lehti pitää sulkemista muun muassa häpeällisenä.
Sitä pidetään myös shokkina koko Britannian tutkimus- ja
biotekniikkayhteisölle, jonka on odotettu nousevan yhdeksi
toipuvan talouden vetojuhdista. FT luonnehtiikin lopettamista
pahaksi iskuksi sekä nykyiselle että edeltävälle brittihallitukselle,
jotka ovat yrittäneet vahvistaa Britanniassa juuri terveyteen
liittyvän tutkimuksen asemaa. Sulkeminen on osa Pfizerin
suurempaa päätösten sarjaa.  Sillä yhtiö siirtää yhä isomman
osan koko ajan kutistuvista tutkimus- ja tuotekehitystoiminnoista
takaisin Yhdysvaltoihin. Ikäväksi Britannian kannalta lopettamisen
tekee se, että päätöksen teki vasta syksyllä yhtiön johtoon astunut
skotlantilainen Ian Read. Hän painottaa, ettei päätös ole
minkäänlainen kannanotto Britannian tieteen tasoon.
Britanniassa Pfizer on kahdentoista eniten tutkimukseen pääomia
sijoittavan yhtiön joukossa ja suurin ei-brittiläinen yhtiö.

Lähde: Kauppalehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...