keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Egyptin tilanne nostaa öljyn hintaa edelleen

Egyptin aiheutti  tilanteensa takia jatkuvaa levottomuutta öljymarkkinoilla
tiistaina.

Pohjanmeren öljynlaadun Brentin hinta on pysytellyt koko alkuviikon
ajan yli sadassa dollarissa tynnyriltä, eli ylimmällä tasolla sitten
lokakuun 2008 jälkeen. Hinta liikahti kuitenkin hieman alaspäin
maanantaista. Keskiviikkona Brentin tynnyrihinta oli yli 101,60 dollaria.
Öljyn hintaan aiheuttavat nousupaineita lähinnä pelot kriisin
laajenemisesta muihin öljyntuottajamaihin. Öljytoimituksia haittaisi
myös Suezin kanavan kautta kulkevan rahtiliikenteen keskeytyminen,
mutta sitä pidettiin tiistaina epätodennäköisenä. Suezin läpi kulkee
päivittäin arviolta kaksi miljoonaa tynnyriä öljyä. Tunnelmia on
rauhoittanut myös kansainvälinen energiajärjestön IEA:n arvio,
ettei öljymarkkinoilla vielä ole näkyvissä minkäänlaista hätää.
IEA vaati kuitenkin öljyntuottajamaiden järjestöltä Opecilta
”joustavuutta” siinä tapauksessa, että tilanne kärjistyy ja öljystä
alkaa olla pulaa.

Lähde: Kauppalehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...