perjantai 4. helmikuuta 2011

Laajakaistahintojen pudotus käy jossain vaiheessa kalliiksi

Laajakaistaliittymien hinnat ovat pudonneet rajusti vuodessa, kun
operaattorit ovat käyneet kovaan kisaan asiakkaista.
Parhaimmillaan hinnat ovat puolittuneet. Alennuksilla on kuitenkin
varjopuolensa, joka voi ajan mittaan käydä kalliiksi.

Hinnat ovat laskeneet rutkasti, vaikka alalla on vähemmän
operaattoreita. Viime kesänä viestintäkonserni Sanoma myi
Welhon DNA:lle. Lisäksi teleoperaattori Elisa myy liittymiä
enää vain vanhoille asiakkaille ja ohjaa uudet asiakkaat
alabrändinsä Saunalahden asiakkaiksi. Operaattoreiden
määrä on siis supistunut, mutta hinnat laskevat silti.
Kehittyneen teknologian lisäksi hintoja painavat alas
käyttäjämäärät. Yksittäinen asiakas maksaa vähemmän, sillä
samalla palvelulla on entistä enemmän käyttäjiä.
Asiantuntijoiden mukaan muun muassa mobiililaajakaistojen
hinnat ovat laskeneet juuri tästä syystä. Jos hinnat laskevat
tekniikan kehittyessä, niin laskevatko ne myös jatkossa?
–Hintatehokkuus kehittyy koko ajan parempaan suuntaan,
hintojen laskua ei kyllä pysty ennustamaan. Sen määrää
kulloinenkin kilpailutilanne, Castrén sanoo.

Lähde: Taloussanomat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...