maanantai 8. huhtikuuta 2013

Nokia Catwalk vain 8,4 millimetriä paksu?


Tammikuusta asti huhuissa pyörineeltä Nokia Catwalkilta odotetaan paljon. Kyseinen koodinimi kuuluu tiettävästi suomalaisvalmistajan tulevalle lippulaivalle, jonka odotetaan puhaltavan uusia tuulia Lumia-mallistoon. The Verge kertoi maaliskuussa, että Catwalk saapuisi Yhdysvalloissa myyntiin kesällä. Nyt Catwalk nousee jälleen pinnalle. Tällä kertaa italialaisen bloggaajan toimesta, joka paljastaa Twitterissä tulevan älypuhelimen ominaisuudet. Kyseinen herra ei ole aikaisempi tuttu, joten tietoihin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Paljastuksen mukaan Catwalk ei tulisi teknisesti merkittävästi eroamaan esimerkiksi Lumia 920:sta. 
Mukana on 4,5 tuuman (On Touch Cell Active-Matrix) 1280 x 768 pikselin kosketusnäyttö, 1,5 gigahertsin tuplaydinsuoritin, gigatavun verran RAM-käyttömuistia ja 16 gigatavua tallennustilaa. Kamerassa on pikseleitä 8,7 ja se on varustettu optisella kuvanvakaimella. Akku on kapasiteetiltaan 2000 milliampeerituntia. Ehkäpä mielenkiintoisimpana yksityiskohtana twiittaaja väittää tietävänsä myös laitteen strategiset mitat. Niiden mukaan puhelin on kooltaan 129 x 71 x 8,4 millimetriä ja painaa 132 grammaa. Ero olisi selvä Lumia 920:aan nähden, jonka vastaavat luvut ovat 130,3 x 70,8 x 10,7 millimetriä ja 185 grammaa.

Lähde: Mobiiliblogi(WPC)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...