maanantai 17. lokakuuta 2011

Sony Ericsson toimittanut 22 miljoonaa Android-puhelinta

Sony Ericsson on jo pitkään puhunut tavoitteestaan nousta suurimmaksi 
Android-valmistajaksi, mutta Googlen tuoreeltaan julkaisemat Android-
aktivointiluvut osoittavat, että yhtiöllä on vielä paljon tehtävää. Google 
on nimittäin kertonut aktivoineensa 190 miljoonaa Android-laitetta 
maailmanlaajuisesti. Prosentteina katsottuna Sony Ericssonin 22 miljoonaa 
laitetta oikeuttaa hieman reiluun 11 prosentin osuuteen. Jos laskutavaksi 
otetaan vain älypuhelimet, voidaan Sony Ericssonin osuuden arvella 
kuitenkin olevan aavistuksen suurempi. Googlen luvut kun sisältänevät 
myös muun muassa Android-pohjaiset taulutietokoneet. Japanilaisruotsalainen 
Sony Ericsson ilmoittaa toimittaneensa markkinoille kaikkiaan 22 miljoonaa 
Android-pohjaista älypuhelinta. Yhtiön Xperia-sarjan Android-puhelimet 
kattavat jo kaikkiaan 80 prosenttia Sony Ericssonin myynnistä. Ensi vuoden 
aikana Sony Ericsson aikoo siirtää koko tuoteportfolionsa älypuhelimiin ja 
jättää niin sanotut perusluurit valikoimista kokonaan pois.
Kannattavuuttaan Sony Ericsson onnistui kohentamaan kolmannen 
vuosineljänneksen aikana, vaikka nettotulos jäikin nollaan. Se on kuitenkin 
huhti-kesäkuun tilannetta parempi, jolloin yhtiön tulos oli 50 miljoonaa 
euroa miinuksella.


Lähde: Mobiiliblogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän...